Raskausdiabetes on yleistynyt ensisijaisesti siksi, että väestön ylipaino on lisääntynyt ja odottajien keski-ikä noussut.
”Tästä syystä myös äitien keskipaino on suurempi. Keskipaino hieman nousee ikävuosien mukana vääjäämättä viimeistään teinivuosien jälkeen”, kertoo Diabetesliiton asiantuntijaylilääkäri Elina Pimiä.
Kehon rasvamäärän suurentuminen lisää insuliiniresistenssiä. Ylipainon ohella muita raskausdiabeteksen riskitekijöitä ovat aikaisempi diabetes, munasarjojen monirakkulatauti ja geneettinen perimä. Sen merkitys korostuu varsinkin normaalipainoisilla raskausdiabeetikoilla.
Piilevät vaarat
Raskausdiabetes ei varsinaisesti oireile, mutta se aiheuttaa merkittävän komplikaatioiden riskin. Merkittävin näistä on makrosomia eli sikiön liian suuri koko. Se altistaa synnytysvaurioille, kasvattaa keisarileikkausten tarvetta sekä aiheuttaa sikiön hapenpuutetta ja sikiökuolemia.
Raskausdiabetesta sairastavien äitien vastasyntyneillä on kymmenen kertaa suurempi riski tarvita elvytystä kuin ei-diabeetikkoäitien lapsilla. Tämä kävi ilmi Helsingin yliopiston ja Husin vuonna 2021 julkaisemassa tutkimuksessa. Happivaje voi vaikuttaa sikiön elimistöön lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, ja pahimmassa tapauksessa seurauksena voi olla aivovaurio tai kuolema.
”Hapenpuutteen aiheuttama vaurio tuottaa kärsimystä lapselle ja hänen läheisilleen. Lisäksi sen hoito maksaa yhteiskunnalle paljon”, toteaa tutkija ja kätilö Mikko Tarvonen tutkimuksen tiedotteessa.
Entistä useampi tarvitsee raskausdiabetekseen myös lääkehoitoa.
Myös äideillä on raskausdiabetekseen kytkeytyviä pitkän aikavälin riskejä. Keskeisimpinä niistä ovat sairastuminen kakkostyypin diabetekseen ja sydän- ja valtimotauteihin. Toistaiseksi pisin seurantatutkimus osoitti, että raskausdiabeteksen jälkeen 50 prosenttia naisista sairastui kakkostyypin diabetekseen, kun taas ei-diabeetikoilla vastaava lukema oli 5,5 prosenttia.
Riskiä voi kuitenkin pienentää. Terveelliset elintavat pienentävät tutkimuksen mukaan jopa 90 prosenttia raskausdiabeteksen sairastaneen riskiä saada kakkostyypin diabetes. Riskiä alentavat normaalipaino, laadukas ruokavalio, säännöllinen liikunta, alkoholinkäytön kohtuullisuus ja tupakoimattomuus.
Ohjaukseen kaivataan materiaalia
Raskausdiabetekseen sairastuneen on olennaista huolehtia säännöllisestä ja ravintorikkaasta ruokavaliosta sekä riittävästä liikunnasta. Entistä useampi synnyttäjä tarvitsee raskausdiabetekseen myös lääkehoitoa ja yhä useampi insuliinin ja muun diabeteslääkkeen yhdistelmää, kertoo THL:n tiedotteessa tutkimuspäällikkö Maarit Leinonen.
Jopa 40 prosenttia raskausdiabeetikoista on kokenut, etteivät he ole saaneet mitään hoidollista ohjausta. Tämä kävi ilmi Diabetesliiton kyselyssä vuonna 2019. Moni potilaista koki, että ohjaus oli tietoiskumaista tai se kuitattiin vain muistutuksella sokerirasituskokeesta.
Terveydenhoitajat puolestaan kertoivat Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa, että ohjausmateriaalien vaihtelevuus ja puutteellisuus vaikeuttavat yksilöllistä ohjausta. Lisäksi osa raskausdiabetesta sairastavista suhtautuu kielteisesti diagnoosiinsa, mikä voi hankaloittaa potilaan motivointia ja tuloksellista ohjausta, terveydenhoitajat totesivat.
Läpimurto geenitutkimuksessa
Raskausdiabeteksen hoitoon haetaan uutta täsmällisyyttä tutkimalla taudin perinnöllisyyttä. Helsingin yliopiston tutkijoiden johtamassa uudessa geenitutkimuksessa paljastui, että raskausdiabeteksen riskitekijöistä osa on yhteisiä kakkostyypin diabeteksen kanssa, mutta osa vaikuttaa pelkästään raskausdiabeteksen kehittymiseen. Tutkijat kuvaavat tuloksia läpimurroksi.
”Tulos on erittäin olennainen, koska se kyseenalaistaa aiemmat olettamukset näiden kahden sairauden yhteisistä geneettisistä lähtökohdista”, selvittää tutkimusta johtanut ryhmänjohtaja Elisabeth Widén Helsingin yliopistosta.
Tulokset osoittavat, että aivojen hypotalamuksella on tärkeä rooli raskausdiabeteksen kehittymisessä. Hypotalamus toimii hormonitoiminnan ja hermoston yhteisenä säätelykeskuksena.
”Tavoitteena on, että lisääntyneen tiedon avulla olisi mahdollista parantaa potilaiden hoitoa ja ennustetta. Tie on kuitenkin pitkä. Geenikartoitus on useimmiten vasta polun alkuvaiheen osa”, Widén huomauttaa.
Tutkimustulokset eivät ole vielä suoraan sovellettavissa terveydenhuollossa, mutta tulevaisuudessa niiden avulla voidaan ehkä kehittää uusia lääkkeitä tai testejä korkean riskin potilaiden tunnistamiseen.
