Kuvittele, että työelämäsi pyörähtää ylösalaisin. Olet kenties ollut pitkäänkin työpaikassa, joka on tuntunut vähän väärältä, mutta nyt lähdet tavoittelemaan unelmaasi ja kutsumustasi hoitoalan parissa. Hienoa!
Moni tehyläinen on taustaltaan alanvaihtaja. Siirtymä toisenlaisesta työelämästä sote- tai kasvatusalalle ei käy aina kivuttomasti, vaan vaatii totuttelua. Alanvaihtaja kun ei joudu vain uusien työtehtävien äärelle – hän käy samalla läpi syvällistä identiteettimyllerrystä.
Turun yliopiston erikoistutkija, kasvatustieteen tohtori Mirva Heikkilä on tutkinut alanvaihtajia sekä työuria, oppimista ja ammatillista kasvua. Ammatti-identiteetti tarkoittaa hänen mukaansa sitä, miten ihminen kokee itsensä osana ammattiaan ja työtään. Se on meille kaikille tärkeä identiteetin osa – onhan yksi ensimmäisistä kysymyksistä uuteen ihmiseen tutustuessa, mitä teet työksesi.
”Joskus, kun identiteetti ja työ eivät enää kohtaa omissa ajatuksissa, syntyy ristiriita. Se voi johtaa syvälliseen pohdintaan: olenko oikeasti oikeassa työssä? Entä jos minua odottaakin jotain parempaa?”
Heikkilä on itsekin alanvaihtaja. Hän vaihtoi pitkän uran juristina kasvatustieteiden tutkimukseen. Juristin työtä tehdessään hän ymmärsi vähitellen, ettei hän tuntenut oloaan oikein koskaan täysin kotoisaksi. Se innosti hänet myöhemmin myös tutkimaan aihepiiriä.
Alanvaihdon syyt voivat Heikkilän mukaan olla sekä vapaaehtoisia että ulkoisten tekijöiden pakottamia. Kun alanvaihtaja tekee päätöksen itse, hän on aktiivinen toimija, joka haluaa muutosta.
Alanvaihtajaksi voi kuitenkin joutua myös pakon sanelemana esimerkiksi työttömyyden tai organisaatiomuutosten takia. Silloin yksilö usein kokee, ettei hän hallitse tilannettaan.
”Oli alanvaihdon taustasyy mikä tahansa, kyseessä on usein pitkä ja kokonaisvaltainen prosessi, joka vaatii ihmiseltä rohkeutta ja aikaa.”
Poukkoilevaa kehitystä
Ennen vanhaan työura nähtiin Heikkilän mukaan selkeänä ja suoraviivaisena. Saman organisaation palveluksessa saatettiin pysyä kymmeniä vuosia, jopa koko työura. Työ saattoi edetä asteittain parempiin tehtäviin ja palkkoihin.
Nykyajan työelämä ei enää noudata tätä kaavaa. Työuran ja -identiteetin kehitys on usein poukkoilevaa ja epämääräistä.
”Työhön liitetään yhä enemmän omaa persoonaa ja jopa kehoa esimerkiksi kuvaamalla itseä töissä sosiaaliseen mediaan. Lisäksi työuraan halutaan tuoda intohimoa ja tunteita”, Heikkilä huomauttaa.
Toisaalta nykyaikaisessa työelämässä omaa työuraa on ikään kuin lupa kyseenalaistaa eikä nykyhetkeen ole pakko tyytyä. Myös työnteon mallit ovat monimuotoisempia kuin ennen.
”Esimerkiksi somevaikuttajan ammattia ei edes ollut, kun itse olin lapsi.”
Alanvaihdon neljä tasoa
Alanvaihtoon liittyvät ammatti-identiteetin muutokset voi Heikkilän tutkimuksen mukaan jakaa neljään osaan: irtautumiseen, puhdistumiseen, tunnustelemiseen ja tuloillaan olemiseen.
Irtautuminen tarkoittaa sitä, että oma työ alkaa syystä tai toisesta tuntua arvojen vastaiselta. Ihminen alkaa ikään kuin hylkiä nykyistä työtään.
”Tässä vaiheessa oleva henkilö saattaa ajatella esimerkiksi, ettei tämä työ ole yhtään minun näköistäni. Hän kaipaa aidompaa ja itselleen merkityksellisempää tekemistä. Hoiva-alalle oletettavasti hakeudutaan juuri siksi, että toisten auttaminen vastaa tähän kaipuuseen.”
Sukujuhlissa voi tulla vastaan kauhutilanne, kun sukulaiset alkavat kysellä itselle vielä epäselvistä työkuvioista.
Toisaalta sote-alalle vaihto ei vielä sellaisenaan ole avain onneen. Työpaikan ilmapiiri saattaa olla kireä, töitä voi olla liikaa, eikä potilaita ole aina aikaa kohdata riittävän hyvin. Näihin ongelmiin voi kuitenkin auttaa työpaikan tai -tehtävien vaihto varsinaisen alanvaihdon sijaan.
”Omaa työtä voi ja kannattaakin tuunata. Työelämän tutkimuksessa puhutaan paljon siitä, että ihmisten toivotaan aktiivisesti hakevan tilanteita, joilla he voisivat itse vaikuttaa työhönsä. Esimerkiksi muutostoiveiden tuominen esihenkilön tietoon on ihmisen omalla vastuulla – ei hän voi niitä muuten tietää.”
Identiteetti pyykkikoneessa
Irtautumisen jälkeen ammatti-identiteetin kehityksessä on vuorossa puhdistuminen. Tässä vaiheessa ihminen on jo hyväksynyt, että vanhasta pitää päästää irti, mutta hän ei ole vielä löytänyt itselleen uutta suuntaa. Ammatti-identiteetti on ikään kuin pyykkikoneessa, mutta pesuohjelma on vielä kesken.
”Tämä tila voi olla aika stressaavakin. Vaikkapa sukujuhlissa voi tulla vastaan oikea kauhutilanne, kun sukulaiset alkavat kysellä itselle vielä epäselvistä työkuvioista.”
Myös uuden alan opiskelu voi olla osa ammatti-identiteetin puhdistumista.
”Koulutus valmistelee ammatillista identiteettiä hiljalleen tulevaa varten. Opiskelijana voi luottaa saavansa oleellisia tietoja ja taitoja alalta ja pääsevänsä kokeilemaan työtä työharjoitteluissa, jolloin ammatillinen itsetunto kasvaa.”
Vasta alanvaihdosta haaveilevat aikuiset ovat kuitenkin tätä nykyä uuden kysymyksen edessä: miten rahoittaa uuden alan opiskelu? Nykyhallitus kun päätti vuonna 2024 lopettaa aikuiskoulutustuen. Heikkilä on siitä huolissaan.
”Hallitus on perustellut aikuiskoulutustuen lakkautusta säästöillä, mutta mielestäni se on lyhytnäköistä. Jos ihmiset kipuilevat työpaikoissaan, ei työssä jaksaminen tästä ainakaan parane. Ennen puhuttiin elinikäisen oppimisen tärkeydestä, mutta nyt olemme tilanteessa, jossa ei ole enää yhteiskunnallisesti suotavaa lähteä kokeilemaan uutta.”
Sattuma puuttuu peliin
Ammatti-identiteetin ja oman työuran etsimiseen vaikuttaa usein myös sattuma. Työpaikan työhyvinvointipäivässä voi vaikka tulla vastaan kiinnostava valmennus, joka innostaa perehtymään uuteen aihepiiriin lisää.
Tätä ammatti-identiteetin kolmatta muutosvaihetta Heikkilä kutsuu tunnusteluksi. Se tarkoittaa, että ihminen kokeilee, etsii ja yrittää hahmottaa tulevaisuuden toiveitaan.
”Harvalla ihmisellä on selkeä kuva siitä, mitä hän haluaa. Hän ei voi myöskään varmasti tietää, tuleeko alanvaihto onnistumaan. Ehkä hän ei työllistykään uudelle alalleen. Siksi on tärkeää hankkia mahdollisimman paljon tietoa kiinnostavasta alasta ja pyrkiä kokeilemaan sitä eri tavoin.”
Harvasta ammatinvaihdosta saa Heikkilän mukaan kerrottua niin sanottua sankaritarinaa. Normaalimpaa on se, että asiat etenevät hitaasti ja menevät ihan eri tavalla kuin ihminen alun perin suunnitteli.
Jossain vaiheessa ammatinvaihtoa ihmiselle voi alkaa kehittyä olo, että ehkä asiat järjestyvät. Uusi ala alkaa kenties pitkän epävarmuuden jälkeen tuntua sittenkin omalta, ainakin hetkittäin.
Jokainen alanvaihdon askelista vaatii paljon rohkeutta ja aikaa.
Tätä ammatti-identiteetin vaihetta Heikkilä kuvaa tuloillaan olemiseksi, englanniksi termillä becoming.
”Tuloillaan oleminen tarkoittaa, että ihmisellä on aavistus siitä, että tähän alan kiinnittää itseäni. Silloin hänellä alkaa vahvistua tunne, että minua kiinnostavat nämä asiat, ne tuntuvat hyviltä ja tämä on oikea suunta.”
Jokainen näistä askelista vaatii Heikkilän mukaan paljon rohkeutta. On aina helpompaa jäädä tuttuun ja turvalliseen työpaikkaan kuin lähteä tekemään isoja muutoksia.
”On rohkeutta lähteä avoimin mielin kohti uutta. Silloin voi ajatella, ettei minun tarvitsekaan tietää vielä, tuleeko tästä mitään, mutta voin kokeilla.
