2. Miten varhaiskasvatusta voi toteuttaa luonnossa?
Kaikki pedagoginen toiminta matematiikasta taideaineisiin voi tapahtua ulkona. Kävyt, kepit ja kivet voivat toimia matemaattisten perustaitojen välineinä, joita lajitellaan, luokitellaan, laitetaan järjestykseen ja sarjoitetaan. Niillä voi konkretisoida luvun ja määrän vastaavuutta, tehdä lukujonoja ja laskea.
Luonnossa liikkuminen itsessään konkretisoi mittaamista. Siellä voidaan vaikka laskea, montako askelta on kahden puun välillä, ja pohtia, millainen mitta askel on.
Taideilmaisuun luonnosta löytyy materiaalia vuoden ympäri.
3. Entä jos luonto on kaukana?
Jos lähiluonto on kaukana tai lapsiryhmän kanssa liikkumisessa on haasteita, tutkittavaa löytyy päiväkodin pihastakin. Aikuiselle tuttu piha voi näyttäytyä lapselle joka päivä erilaisena, sillä lapsi havaitsee ympäristöstään jo kokonsa vuoksi erilaisia asioita. Kun mukaan otetaan luuppi, kännykän makrolinssi ja mikroskooppi, lapsesta tulee tutkija ja pihasta tutkimuslaboratorio.
Puiden väliin ripustetut riippumatot, pienet laavut, tiipiit, teltat tai laavukankaat toimivat sulan maan aikaan päiväkodin pihassa sekä leikin rauhoittajina että mahdollisuutena vetäytyä huilaustauolle.
4. Miten älylaitteella viihtyvä lapsi innostuu luonnosta?
Kännykkä on hyvä havainnoinnin apuväline. Sillä voi kuvata, ja kuvia voi muokata ja lisätä niihin puhetta ja musiikkia. Puhelin voi toimia myös tunnistamisen apuna. Esimerkiksi luontoportti.com-sivusto auttaa tunnistamaan lajeja jo yhden tunnusmerkin perusteella.
Lapsen kanssa voi sopia, ettei kännykkä pääse mukaan joka retkelle, vaan välillä nautitaan pihapeleistä, kuten kymmenestä tikusta laudalla ja tervapadasta.
Kun lapsi osoittaa kiinnostusta johonkin asiaan, aikuisen tehtävänä on tarttua siihen. Jos lapsi kiinnostuu vaikka siirtolohkareesta aikuisen esittelemän asian sijaan, mietitään mistä ja koska kivet ovat paikalle tulleet. Ovatko ne paikallaan vielä tuhannen vuoden päästä? Ihmettely toimii siemenenä elinikäiselle oppimiselle ja halulle ottaa asioista selvää myös myöhemmin.
5. Mitä ulkona voi tehdä kurjalla kelillä?
Aikuisella on kurjaa, kun sataa. Lapsella on kivaa, kun voi pomppia vesilätäköissä – sää on pitkälti asennekysymys.
Sääilmiöitä voi tutkia. Tuulisella säällä voi selvittää oman kehon avulla, mistä tuuli tulee. Miltä tuuli tuntuu poskella tai kun kääntää sille selän? Tuuliviirin tekoilta huoltajien kanssa antaa tutkimusvälineitä tuulisille säille. Sadevettä voi kerätä mukiin, mitata sen määrää ja katsoa mikroskoopilla, onko se puhdasta. Helteellä eläimille voidaan rakentaa vedenjuontipaikkoja.
Avara päiväkodin piha voi olla tuulinen, kuuma ja liukas, mutta lähimetsä on tuulelta ja paahteelta suojassa. Tallaamaton lumi pitää jalan alla. Etukäteen mietitty ja kirjattu riskien arviointi sekä turvallisuussuunnitelma valmistavat turvalliseen leikkiin lähiluonnossa.
6. Voiko luontosuhdetta rakentaa sisällä?
Ulkona tehdyt havainnot laajenevat sisällä leikkeihin, tarinoihin, askarteluihin ja tutkimuksiin. Voiko sateen ropinaa saada aikaan soittimilla? Millaisen hiirenkolon pihalta kerätyistä materiaaleista voi rakentaa?
Tietoa ja kokemuksia kannattaa jakaa päiväkodissa eri-ikäisten lasten ryhmissä. Havaintoja voi vertailla ja yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Pienimpien keräämistä kivistä ja isompien havainnoista muodostuu laaja maaperätutkimus. Tieto ja kokemus omasta luontopaikasta vahvistavat halua monimuotoisen luonnon suojelemiseen.
Kestävyys- ja luontokasvatukseen perehtynyt yliopistonopettaja Mari Parikka-Nihti on kirjoittanut yhdessä yliopistonopettaja Terhi Ekin kanssa kirjan Onni olla ulkona – Luonto- ja kestävyyskasvatus varhaislapsuudessa.
