Nykyajan työelämä vaatii keskittymistä ja ongelmien ratkaisua, mikä luonnollisesti kuormittaa. Tehyläisillä tarkkuutta vaativia tehtäviä ovat esimerkiksi lääkkeiden annostelu ja tietojen etsiminen erilaisista järjestelmistä. Kuormittavaa on myös sosiaalinen läsnäolo potilaille ja heidän omaisilleen.
Aivoja on turha huijata. Niitä ei voi komentaa olemaan väsymättä.
”Haavoittuvassa tilassa olevien ihmisten hoitaminen vaatii paljon ponnisteluja ja psykologista pelisilmää. Silti sokeudumme työssämme helposti sen kuormittavuudelle. Kuittaamme tilanteen toteamalla, että töissä on vain pakko jaksaa.”
Aivoja on kuitenkin turha huijata. Niitä ei voi komentaa olemaan väsymättä. Avuksi tarvitaan psykologista palautumista.
Kerrytätkö palautumisvelkaa?
Töissä kuormittuminen ei ole itsessään haitallista. Sellaista siitä tulee, jos ihminen ei pääse palautumaan ja elpymään. Silloin hänelle alkaa kertyä nopeasti niin sanottua palautumisvelkaa.
”Otamme velkaa esimerkiksi nipistämällä yöunistamme tai tekemällä toisen pitkän työvuoron heti edellisen perään. Mutta palautumisen pikavipillä on aina kova korko. Palautumisvelka tulisi kuitata viikossa”, Liisa Puskala huomauttaa.
Jos velkaa ei kuittaa, henkinen kuormitus alkaa näkyä esimerkiksi aivosumuna, kiristyvänä pinnana ja takkuilevana unena. Muut ihmiset alkavat ärsyttää, eikä työntekijä jaksa keskittyä oikein mihinkään.
Nämä ovat Puskalan mukaan merkkejä siitä, että mielen akku alkaa hiipua. Moni meistä lipsahtaa tällaisessa tilanteessa palautumisen harmaalle alueelle. Se tarkoittaa välitilaa, jossa ihminen on vapaalla, mutta mieli harhailee jatkuvasti töihin.
Vapaa-ajalla ei pidä miettiä töitä, sillä silloin ei palaudu.
Esimerkiksi kirjan lukeminen saattaa katketa moneen kertaan, kun mieleen tulee, miten työkaverit pärjäävät töissä alimiehityksellä.
”Harmaa alue on palautumisen kannalta hyödytöntä. Vapaa-ajalla ei pidä miettiä töitä, sillä silloin ei palaudu.”
Harmaalle alueelle meidät vie Puskalan mukaan huoli ja huono omatunto siitä, ettemme ole tehneet tarpeeksi. Tämä ajatus kuitenkin tuhoaa mahdollisuuden psykologiseen palautumiseen.
”Siksi olisi tärkeää sanoa itselleen joka päivä: olen tehnyt jo tarpeeksi, työpäiväni oli riittävän hyvä.”
Koko työyhteisö vastuussa
Palautuminen on aina koko työyhteisön asia, Liisa Puskala huomauttaa.
”Monien työpaikkojen työsuojelukäytännöt eivät ota henkistä kuormitusta niin tosissaan kuin se pitäisi ottaa. Palautumiskulttuuri työpaikalla voi olla jopa olematonta. Silloin aletaan vastuunkannon sijaan syyllistää kuormittunutta yksilöä siitä, ettei hän ole suoriutunut töistään.”
Puskala korostaa, että työhyvinvointi on joukkuelaji. Vaikka yksilölliset palautumiskeinot ovat tärkeitä, työyhteisön rooli on korvaamaton.
Työpaikalla tulisi luoda ilmapiiri, jossa työntekijät voivat puhua avoimesti työn kuormitustekijöistä ja eettisestä taakastaan sekä saada tarvittaessa tukea.
”Suorituskykymme lisääntyy kannustamisesta ja hyvästä työilmapiiristä. Se tarkoittaa, että töissä toisille puhutaan kivasti ja huomioidaan muiden tekemä työ. Tiukan paikan jälkeen voidaan yhdessä todeta, että huh, olipa taas työvuoro.”
Hektisenkin työpäivän keskellä olisi tärkeää pitää vähintään mikrotaukoja. Ne tarkoittavat pieniä, työn tohinasta varastettuja hetkiä: sitä, että pysähtyy hetkeksi tuijottamaan ulos ikkunasta tai pesee käsiä pari minuuttia pidempään.
”Kaikista tärkeintä psykologisen palautumisen kannalta on kuitenkin se, että työssä on mahdollista onnistua. Yleensä kyse on siitä, miten työ organisoidaan. Työmäärästä pitää saada kohtuullinen ja ihmisen kokoinen.”
Lopulta työntekijällä on myös valta valita: jos on yrittänyt korjata tilannetta työpaikallaan, mutta mikään ei silti muutu, voi harkita elämässään isompia muutoksia.
”Uraloikka tai työnhaku onnistuu paremmin hyvissä voimissa. Oma neuvoni on pohtia vaihtoehtoja silloin, kun vielä jaksaa”, Puskala sanoo.
Palautumisen sekakäyttöä
Kun työpäivä loppuu, psykologinen palautuminen voi alkaa. Vapaa-ajan aloittamisessa auttaa rituaalimaisuus: se, että tekee tietyt asiat, jotka auttavat vaihtamaan vapaalle. Rituaalina voi toimia niinkin yksinkertainen asia kuin työvaatteiden vaihtaminen omiin vaatteisiin. Myös työmatkaliikunta voi auttaa irrottautumaan työroolista.
Vapaa-ajalla harrastukset ovat oleellisia psykologisen palautumisen kannalta. Ei ole niin väliä, mitä teet, kunhan teet jotain, mistä nautit.
”Psykologinen palautuminen ei ole vain sitä, että tuijotetaan zombina seinää, vaikka sitäkin ihminen voi tarvita. Liikunta ja sosiaaliset suhteet auttavat palautumaan. Höntsäilyjalkapallo tai kahvittelu kaverin kanssa ovat oivia valintoja.”
Aikuisten pitää organisoida itselleen palautumisaikaa. Lapset osaavat sen luonnostaan.
Puskalan mukaan nyrkkisääntö on, että joka päivästä pitäisi löytyä yksi pieni asia vain itseä varten. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että katsoo puoli tuntia sarjaa suoratoistopalvelusta, pelaa hetken pelikonsolilla tai vaikka neuloo.
”Palautumiskeinojen sekakäyttö on sallittua ja hyödyllistäkin. Välillä voi olla tekemättä mitään, välillä voi puuhastella aktiivisesti.”
Ammattimaisuuden merkki
Tehyläiset keskittyvät työpäiviensä aikana toisten ihmisten tarpeisiin. Siksi vapaa-ajalla pitäisi pystyä pitämään huolta itsestään. Se ole itsekästä vaan päinvastoin ammattimaisuuden merkki, Puskala huomauttaa.
”Palautuminen ei ole vain sinun itsekästä luksustasi. Kaikkien aikuisten pitää organisoida itselleen palautumisaikaa. Lapset osaavat sen luonnostaan.”
Vapaa-aika ei saisi kulua kuitenkaan pelkkään työstä palautumiseen. Me ihmiset emme ole olemassa vain työtä varten.
Puskala kuuleekin monesti perusteluja, joissa todetaan: Onneksi minulla on tämä lapsi tai lemmikki, ne auttavat unohtamaan työt hetkeksi.
”Mutta eihän vauvaa tai koiraa hankita siksi, että niiden avulla palaudutaan työstä. Ihmisellä on oikeus haluta niitä ihan itsensä ja oman elämänsä takia.”
Liisa Puskala puhuu psykologisesta palautumisesta Tehyn virtuaalisessa lähihoitajapäivässä 9. huhtikuuta. Ilmoittaudu 7.4. mennessä, tehy.fi/koulutus.
