Taaperoikäisellä ikääntymisen, istumisen, kävelyn tai juoksemisen oppiminen on DCD:n vuoksi hidasta. Myöhemmin esimerkiksi pukeutuminen tai saksien käytön oppiminen sekä erilaiset muuttuvat tilanteet voivat olla tavallista haastavampia.
Silmän ja käden koordinaatiossa ilmenee haasteita erityisesti silloin, jos on reagoitava liikkuviin tekijöihin. Näin tapahtuu muun muassa monissa palloilulajeissa. Koordinaatiohäiriön takia ihminen törmää helpommin muihin ja on muiden tiellä. Hänellä voi myös olla vaikeuksia ymmärtää pelin sääntöjä ja strategioita.
Tästä kaikesta seuraa, että koordinaatiohäiriöstä kärsivän on hankalampi osallistua leikkeihin ja harrastuksiin. Jotkut tuntevat itsensä eristyneiksi ikätovereistaan, ja he voivat joutua myös kiusatuiksi. Nämä voivat näkyä masentuneisuutena tai ahdistuneisuutena.
Ongelmia myös aikuisena
Aikuisilla kehityksellinen koordinaatiohäiriö näkyy liikkeiden sarjoittamisen ja ajoittamisen vaikeuksina. Aihetta ei ole kuitenkaan kovin paljon tutkittu. Tutkitut aikuiset ovat kertoneet liikesuoritusten vaativan erityistä ajattelua ja keskittymistä, mistä seuraa väsymistä, kertoo Helsingin yliopiston dosentti ja erikoislääkäri Aulikki Lano. Hän on ollut kokoamassa tänä vuonna julkaistuja, ensimmäisiä DCD:n Käypä hoito -suosituksia.
Vaikeudet yksinkertaisissa motorisissa taidoissa tulevat aikuisella esille aikapaineessa tai silloin, kun pitää tehdä kahta asiaa samanaikaisesti. Kaikki eivät ole oppineet monimutkaisempia taitoja, kuten pyöräilyä ja tanssia. Aikuisuudessa uusia ongelmia voi aiheuttaa autolla ajaminen, Lano huomauttaa.
Myös kotiaskareet, kuten hienomotoriikkaa vaativa ruoanlaitto, voi olla aikuisena normaalia vaikeampaa. Koordinaatiohäiriön vaikutukset voivat näkyä huonona ryhtinä ja vaikeutena seisoa pitkään heikon lihasvoiman vuoksi.
”Kyselytutkimusten perusteella DCD:hen liittyy aikuisuudessa tapaturma-alttiutta, törmäilyä esineisiin, kaatuilua, mustelmia ja tavaroiden tahatonta tönimistä kumoon”, Lano selvittää.
Selviytymisstrategiana voi olla liikunnallisten harrastusten, etenkin ryhmäliikunnan tai tanssin, välttely. Kolme neljästä DCD:stä kärsivästä kertoi välttävänsä joukkuepelejä ja tanssimista, kävi ilmi suomalaistutkijoiden referoimassa tutkimuksessa. Kaksi kolmesta ilmaisi hakeutuvansa urheilussa yksilölajeihin, ja puolet kertoi viettävänsä vapaa-aikansa usein tai aina yksin.
”Liikunnan vähäisyys ja taipumus ylipainoon liittyy DCD:hen aikuisillakin, sillä he valitsevat mieluummin toiminnan, jota voi tehdä paikalla ollen tai istuen”, Lano sanoo.
Koordinaatiovaikeudet korostuvat esimerkiksi kosmetologin tai rakennustyöläisen ammateissa, mutta ongelmia voi aiheutua myös tietotyössä. Kehityksellinen koordinaatiohäiriö yhdistyy esimerkiksi työn organisoinnin ja työmuistin vaikeuksiin, kertoo DCD:hen erikoistunut brittiläinen tutkija ja psykologian lehtori Judith Gentle tutkimusselosteessaan.
Kannustavaa kuntoutusta
Kehityksellisen koordinaatiohäiriön arvellaan johtuvan poikkeavuuksista aivojen motoristen taitojen säätelystä vastaavissa osissa. Jopa 50 prosentilla lapsista, joilla on ADHD, todetaan myös DCD. Myös kielen kehityksen häiriöt, autismikirjon häiriö, oppimisvaikeudet ja mielialaoireilu ovat yleisiä DCD:hen kytkeytyviä ilmiöitä.
Riskitekijöitä motorisille kehityshäiriöille ovat syntyminen ennenaikaisesti ennen 37. raskausviikkoa, alhainen syntymäpaino, äidin raskauden aikainen alkoholin tai muiden päihteiden käyttö sekä suvussa esiintyvä DCD.
Toimintaterapeutin tai fysioterapeutin havainnointi on olennainen osa arviointia.
Diagnoosin koordinaatiohäiriöstä tekee lääkäri, mutta toimintaterapeutin tai fysioterapeutin havainnointi on olennainen osa arviointia. Olennaista on tunnistaa motoriset vaikeudet lapsen ikään ja kehitystasoon nähden.
Yksilöllinen kuntoutus rakennetaan ammattilaisen avulla. Tuoreen Käypä hoito -suosituksen mukaan terapeutit auttavat motoristen taitojen kehittämisessä ja arjessa selviytymisessä. Varhaiskasvatuksessa toimintaterapeutit tekevät tiivistä yhteistyötä kasvattajien kanssa.
Ratkaisevaa helpotusta voi saada, kun toimintasuunnitelma pilkotaan pienempiin osatavoitteisiin. Esimerkiksi naruhyppelyn voi jakaa erikseen tasajalkahyppimiseen ja narun pyörittämiseen. Olennaisen tärkeää on ylläpitää fyysistä aktiivisuutta.
