Älä jätä kollegaa yksin – näin työpaikan traumaattiset tilanteet pitäisi hoitaa

Lapsipotilaan kuolema, traaginen onnettomuus, väkivallan kohteeksi joutuminen. Kun työpaikalla tapahtuu jotain traumaattista, psyykkisesti kuormittavaa tai äkillistä ja järkyttävää, on tapahtumia purettava ja tapahtumassa osallisina olleita tuettava.

Mutta miten antaa henkistä ensiapua ja tukea psykososiaalista jaksamista oikein?

Järkyttävän tapahtuman kokeneen työntekijän ei itse pitäisi joutua arvioimaan sitä, miten hän voi ja miten hän selviää, korostaa traumapsykologi Soili Poijula.

Työyhteisössä olisi oltava traumaattisen stressin hallintamalli eli kirjallinen toimintamalli työssä sattuvien poikkeuksellisten tai järkyttävien tapahtumien varalle. Poijulan mukaan mitään yhtä menetelmää ei suositella rutiininomaisesti käytettäväksi, vaan olisi valittava useista eri menetelmistä sopivimmat.

”Traumasta toipumista pitää tukea luomalla toivoa, rauhoittamalla tilanne, palauttamalla turvallisuuden tunne ja vahvistamalla minä- ja yhteisöpystyvyyttä.”

Omaa avun tarvetta vähätellään

Soili Poijula ja kriisityönohjaaja, työväkivallan erityisasiantuntija Jutta Karvonen korostavat, että psykologisen ensiavun antamisen pitäisi olla kansalaistaito. Psykologista ensiapua olisikin opetettava samalla tavalla kuin ensiaputaitoja.

Traumatisoitunut saattaa yrittää jatkaa töitä. Kollegan tai lähiesihenkilön tehtävä on sanoa, että nyt istut alas ja jutellaan. Voi kysyä, mitä tapahtui, miten voit, mitä tarvitset. Jos kyse on isommasta joukosta osallisia, on hyvä käydä heti lyhyt kierros, jossa jokainen voi kertoa omia kokemuksiaan tapahtuneesta.

”Tärkeintä on, että ketään ei jätetä yksin. Sosiaalisen tuen puute on suurin toipumista estävä riskitekijä”, Poijula huomauttaa.

Hänen mukaansa hoitoalalla ei aina tunnisteta työntekijälle traumaattisia tilanteita. Pahimmillaan trauman kokeneelle sanotaan, että tee nyt vain työvuoro loppuun ja mene kotiin.

Sote-ala on auttamisen ala, mutta omaa avun tarvetta herkästi vähätellään.

Karvonen korostaa, että avun hakemisen kynnyksen pitäisi olla matala.

”Sote-ala on auttamisen ala, mutta omaa avun tarvetta herkästi vähätellään. Ei avun hakeminen ole heikkoutta vaan ammatillisuutta. On pidettävä itsestä huolta, jotta voi auttaa toisia.”

Defusing ja itsehoitokeinoja

Tutkimusten mukaan debriefing-menetelmä voi osalla ihmisistä lisätä riskiä sairastua traumaperäiseen stressihäiriöön. Debriefing tarkoittaa kaksi, jopa kolme tuntia kestävää jälkipuintitilaisuutta.

”Debriefing on raskas ja joillekin liian voimakas trauma-altistus. Siksi sitä ei ole suositeltu enää vuosiin”, sanoo Poijula.

Defusing on debriefingiä kevyempi ja lyhyempi psykologisen ensiavun menetelmä, johon osallistuvat järkyttävään tapahtumaan osalliset. Jälkipurku suositellaan käytäväksi mahdollisimman pian – ennen työvuorosta lähtemistä tai viimeistään päivän, parin sisällä tapahtumasta. Sen vetää koulutettu ohjaaja, joka voi olla esimerkiksi esihenkilö tai työterveyshuollon työntekijä.

Defusingissa jokainen tapahtumaan osallinen saa lyhyesti kertoa omat kokemuksensa ja tuntemuksensa. Jaettu kokemus normalisoi reaktioita ja auttaa toipumaan. Vahvoja tunteenpurkauksia voi tulla, mutta niihin ei erityisesti kannusteta. Lopuksi ohjaaja antaa tietoa siitä, millaisia reaktioita äkillinen ja järkyttävä tilanne saattaa aiheuttaa ja miten itseä voi auttaa.

Ylivireisyys, painajaiset sekä yritys vältellä trauman muistamista ovat luonnollisia reaktioita traumaattiseen tilanteeseen. Ne menevät yleensä ohi muutamassa viikossa, viimeistään kuukaudessa.

”Palleahengityksellä ja rentoutuksella voi rauhoittaa ylivireistä kehoa. Mieleen tunkeutuvia palaumia ja ajatuksia voi käsitellä palauttamalla mieleen tapahtuman, visualisoimalla tilanteen pahimman kohdan ja tekemällä kuvaan muutoksia näkemällä sen esimerkiksi mustavalkoisena ja sammuttamalla kuvan. Näin muisto menettää voimaansa”, Poijula kertoo.

Toipumista estää, jos alkaa voimakkaasti vältellä kaikkea, mikä tuo tapahtuneen mieleen. Tästä saattaa seurata traumaperäinen stressihäiriö.

Työterveyshuolto – heikko lenkki?

Reagoimme järkyttäviin tapahtumiin eri tavoin, ja siksi henkistä apua ja tukea pitää miettiä yksilöllisesti, korostaa Karvonen.

”Jollekin riittää lyhyt henkinen ensiapu, toinen tarvitsee pidemmän intervention.”

Mitä varhaisemmassa vaiheessa apua saa, sitä paremmin traumasta toipuu. Esihenkilöt ovat kriisi-interventioiden johtamis- ja järjestämisvastuussa, ja lisäksi työterveyshuollolla pitäisi olla selkeä käsitys siitä, mitä palveluja ja kuinka nopeasti he pystyvät järjestämään.

Sairauslomalle lähettäminen ja yksin kotona oleminen ei auta toipumaan.

Poijula huomauttaa, että usein ongelma tulee tässä kohtaa: purkukeskusteluja kyllä järjestetään, mutta sitten tyssää.

”Työterveyshuollolla ei ole välttämättä riittävästi osaamista. Sairauslomalle lähettäminen ja yksin kotona oleminen eivät auta toipumaan. Tarvitaan erilaisia kriisi-interventioita niin yksilö- kuin ryhmätasolla. Myös yksilö- ja ryhmämuotoista traumatietoista työnohjausta pitäisi käyttää nykyistä enemmän.”

Karvosen mutu-tuntuma on, että työväkivallan tilanteissa ja sen jälkihoidossa ei käytetä riittävästi työterveyshuollon palveluja.

”Kynnys käyttää niitä on korkea. Paljon vaikuttaa toki myös se, millainen työterveyshuollon sopimus työpaikalla on. Joissain sopimuksissa on mahdollisuus esimerkiksi kahdeksaan työterveyspsykologin tapaamiseen, joissain myös mahdollisuus hyödyntää psykoterapiaa. Suuntaus kuitenkin on, että sopimuksia kavennetaan.”

Kuka vain voi murtua

Entä jos joku sanoo, että ei tarvitse henkistä tukea? Poijulan mukaan ketään ei pitäisi pakottaa, vaikka tiedetäänkin, että henkinen apu tukee toipumista. Traumaperäisen stressihäiriön kehittymisen riski on suurin, kun työura on vasta alkupuolella. Kokemus tuo suojaa.

Paljon riippuu kuitenkin siitä, miten paljon traumaattisia tilanteita on kokenut. Kuka vain voi murtua, jos altistumisia on kasautunut liian paljon.

”Ensilinjan auttajat kokevat muuta väestöä enemmän traumaattisia tapahtumia. On hyvä muistaa, että yksikin poikkeuksellisen järkyttävä tapahtuma voi traumatisoida työntekijän työkyvyttömäksi”, Poijula painottaa.

Jos traumaattisen stressin reaktiot ovat voimakkaita ja ne pitkittyvät, voi kehittyä traumaperäinen stressihäiriö eli PTSD. Siinä voi olla muun muassa ylivireisyyttä, jatkuvaa valppautta ja säpsähtelyä sekä palaumia, kuten mielikuvia ja painajaisia. Oireisiin voi kuulua myös traumaattisen tapahtuman ajattelemisen ja siitä muistuttavien tekijöiden eli niin sanottujen triggereiden välttelyä.

Tällöin tarvitaan psykoterapeutin apua. Tehokkaimpia hoitomuotoja ovat traumakeskeinen kognitiivinen käyttäytymisterapia ja silmänliiketerapia eli EMDR.

”Näitä vaikuttavimmiksi todettuja hoitomuotoja ei työterveyshuollossa ole kuitenkaan riittävästi tarjolla”, sanoo Poijula.