Lapsipotilaan kuolema, traaginen onnettomuus, väkivallan kohteeksi joutuminen. Kun työpaikalla tapahtuu jotain traumaattista, psyykkisesti kuormittavaa tai äkillistä ja järkyttävää, on tapahtumia purettava ja tapahtumassa osallisina olleita tuettava.
Mutta miten antaa henkistä ensiapua ja tukea psykososiaalista jaksamista oikein?
Järkyttävän tapahtuman kokeneen työntekijän ei itse pitäisi joutua arvioimaan sitä, miten hän voi ja miten hän selviää, korostaa traumapsykologi Soili Poijula.
Työyhteisössä olisi oltava traumaattisen stressin hallintamalli eli kirjallinen toimintamalli työssä sattuvien poikkeuksellisten tai järkyttävien tapahtumien varalle. Poijulan mukaan mitään yhtä menetelmää ei suositella rutiininomaisesti käytettäväksi, vaan olisi valittava useista eri menetelmistä sopivimmat.
”Traumasta toipumista pitää tukea luomalla toivoa, rauhoittamalla tilanne, palauttamalla turvallisuuden tunne ja vahvistamalla minä- ja yhteisöpystyvyyttä.”
Omaa avun tarvetta vähätellään
Soili Poijula ja kriisityönohjaaja, työväkivallan erityisasiantuntija Jutta Karvonen korostavat, että psykologisen ensiavun antamisen pitäisi olla kansalaistaito. Psykologista ensiapua olisikin opetettava samalla tavalla kuin ensiaputaitoja.
Traumatisoitunut saattaa yrittää jatkaa töitä. Kollegan tai lähiesihenkilön tehtävä on sanoa, että nyt istut alas ja jutellaan. Voi kysyä, mitä tapahtui, miten voit, mitä tarvitset. Jos kyse on isommasta joukosta osallisia, on hyvä käydä heti lyhyt kierros, jossa jokainen voi kertoa omia kokemuksiaan tapahtuneesta.
”Tärkeintä on, että ketään ei jätetä yksin. Sosiaalisen tuen puute on suurin toipumista estävä riskitekijä”, Poijula huomauttaa.
Hänen mukaansa hoitoalalla ei aina tunnisteta työntekijälle traumaattisia tilanteita. Pahimmillaan trauman kokeneelle sanotaan, että tee nyt vain työvuoro loppuun ja mene kotiin.
Sote-ala on auttamisen ala, mutta omaa avun tarvetta herkästi vähätellään.
Karvonen korostaa, että avun hakemisen kynnyksen pitäisi olla matala.
”Sote-ala on auttamisen ala, mutta omaa avun tarvetta herkästi vähätellään. Ei avun hakeminen ole heikkoutta vaan ammatillisuutta. On pidettävä itsestä huolta, jotta voi auttaa toisia.”
Defusing ja itsehoitokeinoja
Tutkimusten mukaan debriefing-menetelmä voi osalla ihmisistä lisätä riskiä sairastua traumaperäiseen stressihäiriöön. Debriefing tarkoittaa kaksi, jopa kolme tuntia kestävää jälkipuintitilaisuutta.
”Debriefing on raskas ja joillekin liian voimakas trauma-altistus. Siksi sitä ei ole suositeltu enää vuosiin”, sanoo Poijula.
Defusing on debriefingiä kevyempi ja lyhyempi psykologisen ensiavun menetelmä, johon osallistuvat järkyttävään tapahtumaan osalliset. Jälkipurku suositellaan käytäväksi mahdollisimman pian – ennen työvuorosta lähtemistä tai viimeistään päivän, parin sisällä tapahtumasta. Sen vetää koulutettu ohjaaja, joka voi olla esimerkiksi esihenkilö tai työterveyshuollon työntekijä.
Defusingissa jokainen tapahtumaan osallinen saa lyhyesti kertoa omat kokemuksensa ja tuntemuksensa. Jaettu kokemus normalisoi reaktioita ja auttaa toipumaan. Vahvoja tunteenpurkauksia voi tulla, mutta niihin ei erityisesti kannusteta. Lopuksi ohjaaja antaa tietoa siitä, millaisia reaktioita äkillinen ja järkyttävä tilanne saattaa aiheuttaa ja miten itseä voi auttaa.
