Mainio – Jan Holmberg

Hoitajan hullunkuriset kirjaukset naurattavat ja nolottavat

Kiireessä ja väsyneenä hoitotyössä sattuu ja tapahtuu. Olen sairaanhoitajana kirjannut potilaista ja kollegoistani mitä merkillisempiä asioita. Uusin silmin katsottuna ne ovat joko huvittaneet tai nolottaneet.

Kuva: Canva

Seuraavana on viisi esimerkkiä sairaanhoitajana tekemistäni hullunkurisista kirjauksista.

1. Kirjasin potilastietojärjestelmään, että potilaani liikkuu ilman molempia jalkoja ja käsiä. Näppäränä sairaanhoitajana luin kirjaukseni myös hoitajien ja lääkärien yhteisellä raportilla ääneen. Ihmettelin aiheuttamaani naurunremakkaa, kunnes tajusin virheeni. Minun piti kirjata, että potilaani liikkuu omatoimisesti ilman apuvälineitä.

2. Erityisesti hälyssä ja kiireessä kirjaaminen aiheuttaa kirjainten katoamista ja sanoissa sekoamista. Silloin sanojen merkitykset muuttuvat. Hoitotyöstä tulee hoitoyö, potilaasta oppilas ja lääkäristä jälkkäri. Jokainen voi vain kuvitella ratkiriemukkaan nolouden tunteen, kun työkaverisi huomauttaa, ettei osastolla työskentele erikoisjälkkäri, vaan erikoislääkäri Holopainen.    

Mainos alkaa
Mainos päättyy

3. Yövuorolta aamuvuorolle annettavat raportit ovat raskaan valvomisurakan jäljiltä joskus tahattomasti hauskoja tilanteita. Olen muina miehinä kirjannut ja kertonut aamuvuoron hoitajille, että päivystävän lääkärin määräyksestä potilas lopetetaan tänään viimeisellä lääkeannoksella ja hänet vaihdetaan toiseen. Tarkoituksena oli raportoida, että potilaan lääke lopetetaan ja vaihdetaan, mutta potilas jää toki eloon. Onneksi vastassa olivat skarpit ja huumorintajuiset aamuhoitajat.

4. On syytä ajoittain epäillä kumman mieli on väsyneempi, potilaan vai psykiatrisen sairaanhoitajan. Potilaiden sisäänkirjoitustulvan keskellä olen kirjannut puhelimitse saamani tulotiedot näin: potilas uloskirjoitetaan Tyksasta ja hän siirtyy tänään psykoottisena rollaattorilla Jorvin psykiatrialle. Häntä vastaanottava hoitajakollega huomautti naurua pidätellen, että matka kestäisi hyväjalkaiseltakin potilaalta vähintään 35 tuntia.

5. Potilaiden psyykkisen tilan kuvaaminen ei sekään suju aina kuten Strömsössä. Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä on tullut kirjauksissani kaksituulinen mielihäiriö, psykoottisesta tsykoottinen ja persoonallisuushäiriöstä pershäiriö. Mieleenpainuvin kirjaukseni on ollut ”keski-ikäinen vaimonsa ääniä kuuleva mies, jolla on äänihäiriöiden lisäksi pers- ja mielialahärö”. Tämä kirjaus ei edes naurattanut, vaan nolostuin.

Millaisia hoitajien kirjausmokia sinä olet tehnyt tai nähnyt?

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

Mainio Jan Holmberg.
Kirjoittajana

Mainio – Jan Holmberg

Olen sairaanhoitaja, kouluttaja ja tietokirjailija. Bloggaan mainioista asioista, jotka eivät jätä kylmäksi.

Katso kaikki kirjoitukset