Mainio – Jan Holmberg

Hoitaja, miten sinä ihan oikeasti tänään voit?

Olen ollut jo pitkään huolissani hoitajien jaksamisesta. Hoitotyön tehostaminen äärimmilleen, säästöjohtaminen, hoitajapula, hoitojonojen purkaminen, työolosuhteet ja kriisitilanteiden hoitaminen. Tässä vain muutama asia, miksi hoitajat uupuvat, ja siksi työhyvinvointiin on satsattava.

Kuva: Canva

Viimeksi eilen koulutin työssäjaksamisen webinaarissa sairaanhoitajia, esihenkilöitä ja johtajia. Hoitajien tarve tulla kuulluksi ja ymmärretyksi työtaakkansa alla on käsin kosketeltava. Kaikki vinkit jaksamiseen ja hoitotyön tuunaamiseen otetaan huojentuneena vastaan.

Hoitoalaa vaivaava suuri uupumus on tämän vuoden megatrendi. On hyvä muistaa, että olemme koko kansan hehkuttamana ykköstiiminä taklaamassa edelleen koronapandemiaa. Aika äkkiä hoitajat putoavat näköjään sankarin jalustalta, kun aletaan puhua rahasta. Samalla unohtuu, etteivät hoitajat taistele vain omien palkkojensa puolesta.

Hoitajalla on oikeus odottaa, että hänen työasiansa hoidetaan kuntoon niin, että meillä on jatkossakin ammattikoulutettua väkeä hoitamassa ihmisiä. Hoitajapulaa ei ratkaista laittamalla päätä pensaaseen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Työhyvinvoinnin vahvistamiselle on juuri nyt eri­tyinen tar­ve hoitotyössä. Ammattirooli ei suojaa hoitajaa keskeneräisyydeltä tai haavoittuvuudelta. Hoitajan työvaatteiden alta löytyy ihminen. Ei kasvoton vakanssinumero tai ”joku hoitaja”. Siksi hoitajan mieltä tulisi hoitaa erityisen hyvin.

Sote-alaa kouluttaessani kuuntelen kauhulla hoitajien työnohjaus- ja koulutusmäärärahojen leikkauksista. Sitä, ettei kehityskeskusteluja ehditä aina pitää. Usein unohtuu jopa kysyä, miten hoitaja työssään ihan oikeasti voi. Sitten ihmetellään, miksi hoitajat johtavat vuodesta toiseen sote-alan sairauslomatilastoja.

Välillä tuntuu, että jankutan turhaan samoista asioista hoitoalan työpaikoilla. Laittakaa perehdytys, mentorointi, työnohjaus ja matalan kynnyksen polku terapiaan kuntoon. Tilatkaa työterveyshuollosta hoitajille laajat ja ennaltaehkäisevät palvelut käyttöön, jollei niin jo ole. Sopikaa työpaikalla käytännöistä, jotka vähentävät keskeytyksiä ja aivokuormitusta.

Mallia voi ottaa niiltä hoitoalan työpaikoilta, joissa voidaan hyvin. Oma kokemukseni keikkasairaanhoitajana on, että työhyvinvoinnin toimet eivät ole kovin ihmeellisiä asioita. Ne ovat pieniä arkisia tekoja, hoitajan työn rajaamista inhimilliseksi, oikeudenmukaista kohtelua ja työntekijöistä välittämistä. Niillä työpaikoilla kuulun usein yhden aidon kysymyksen. Miten sinä ihan oikeasti tänään voit?

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

Mainio Jan Holmberg.
Kirjoittajana

Mainio – Jan Holmberg

Olen sairaanhoitaja, kouluttaja ja tietokirjailija. Bloggaan mainioista asioista, jotka eivät jätä kylmäksi.

Katso kaikki kirjoitukset