Saattaa nykymaailmassa kuulostaa typerälle, mutta tosiasiassa olemme kaikki kulttuurimme tuotteita. Suurin osa meistä suomalaisista on länsimaisen, eurooppalaisen, suomalaisen sekä vielä oman yhteisömme ja perheemme kulttuurin muovaamia. Jokainen yksilö saa tottakai päättää, miten sukupuoltaan tuo ilmi tai millaiseen työhön kouluttautuu ja mitä harrastaa, mutta kulttuurin vaikutusta on vaikea paeta ja vastustaa. Se toimii taustalla vaikuttajana, sillä se on muovannut ajatuksiamme ja asenteitamme pienestä pitäen. Ja sama koskee tietysti miehiä ja muita sukupuolia. Jokaiselle on oma "lokeronsa”, josta löytää sukupuolelleen kuuluvat odotukset ja normit.
NAISILLE on usein pienestä tytöstä asti opetettu olemaan vaikkapa suuttumatta. Tai ainakin annettu ymmärtää sen olevan huono asia. Missään nimessä ei saa kiroilla tai raivota. Monesti tuo peitelty ja kielletty kiukku purkautuu itkuna. Itkemistä taas pidetään vähän säälittävänä, liian tunteellisena reaktiona ja hiukan hysteerisenä käytöksenä. Kuinka usein kuuleekaan naisen raivostuessa jostain asiasta kommentin ”sillä on varmaan kuukautiset” tai ”PMS”. Keski-ikäisen naisen kohdalla epäillään myös vähän naureskellen ”vaihdevuosien vaivaavan”. Naisen kuuluu olla kiltti, mukautuva ja myötäilevä. Nainen on lämmin, hellä ja hyvä. Muut ominaisuudet tai käytöstavat eivät ole oikein soveliaita tytölle ja naiselle.
Naisen ”täytyy” piilottaa aggressionsa elääkseen kulttuurin ja muiden kanssaihmisten odotusten mukaisesti. Tämä piilottaminen näkyy kuitenkin yksilön käytöksessä niin työpaikoilla kuin vapaa-ajalla. Moni nainen päätyy nimittäin toimimaan passiivisaggressiivisesti. Sellainen ei ole kovinkaan rakentava tapa ilmaista itseään, eikä se todennäköisesti paranna esimerkiksi yhteistyötä kollegojen kanssa. Ihmissuhteiden riidatkaan eivät tällä tavalla ratkea. Jotkut naiset taas nielevät kiukun ja pettymykset vuosia, mutta räjähtävät joskus kovalla voimalla yllättäen kaikki ympärillään – tai väsyvät taakan alle, alistuvat ja uupuvat.
ASIAA KÄSITELLÄÄN monipuolisesti kirjassa Vihainen nainen – hyvä, paha aggressio (Pruuki H., Ketola-Huttunen T.). Tämän kirjan soisin jokaisen naisen, naiseksi itsensä kokevan tai haluavan, naisen kanssa elävän ja naisvaltaisella alalla työskentelevän lukevan. Kirjaa lukiessa nauroin, vihastuin, itkin ja nyökkäilin jälkiviisaasti. Löysin kirjan sivuilta itseni reagoimassa parisuhteessa, ärsyyntymässä työpaikalla ja kilpailemassa harrastuksen parissa. Muistin tilanteita ystävieni illanistujaisista ja tunnistin kollegan jos toisenkin reaktiot työvuorossa. Muistin monta passiivisaggressiivista lausahdusta, jotka olen suustani päästänyt kiukkua ja turhautumista padoten.
KUINKAKOHAN SUURI vaikutus tällä naisellisen käytöksen kulttuurilla ja siihen liitetyillä oletuksilla ja odotuksilla on sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikkojen työilmapiiriin? Mitenköhän tämä kaikki vaikuttaa terveydenhuollon esimiesten toimintaan ja johtamisen kulttuuriin?
