Näin etäkoulutusten ja -kokousten aikakautena moni on myös opetellut käyttämään Zoomia, Teamsia ja Skypeä nopeassa tahdissa. On otettu haltuun tietokoneen kaiuttimet, mikrofonit ja kamerat.
Digitalisaatio ja tekoäly ovat niin nykypäivää kuin tulevaisuuttakin. Työterveyslaitos on pohtinut 2030-luvun työelämää ja tekoälyn hyötyjä ja haittoja.
Tekoäly ja erilainen teknologia tulevat olemaan sekä haasteemme että helpotuksemme. Tietoturva on asia, joka mietityttää, ja johon on kiinnitettävä erityistä huomiota. Se on selvää terveydenhuollossa jo nyt, sillä potilaiden intimiteetin turvaaminen on tärkeysjärjestyksessä ylimpänä yhdessä potilasturvallisuuden kanssa. Samaan aikaan kuitenkin myös erilaiset tietomurrot ovat koko ajan uhkana, kuten lähimenneisyydestä, ikävä kyllä, tiedämme.
Kaiken digin, tietoverkkojen ja älylaitteiden keskellä ihmisen aivot ovat kovilla. Nopeasti päivittyvä tieto, informaatio monesta suunnasta, verkkokalvoille tunkevat nopeasti vaihtuvat kuvat ja äänimerkit saavat aivomme kuormittumaan.
Tauoilla selaamme puhelimiamme, vastaamme viesteihin ja katselemme meemejä sekä luemme somepäivityksiä. Samaan aikaan aivomme kuormittuvat myös emotionaalisesti ihmissuhdetyöstä, jota terveydenhuoltoalla tehdään.
Aivojen kuormittuessa mielenterveysongelmat tulevat olemaan yhä useammin syy sairaslomille ja työkyvyttömyydelle. Työnantajien tulee olla ajan tasalla tulevaisuuden suhteen. Mielellään vielä askeleen edellä. Työntekijöiden hyvinvoinnin olisi hyvä olla työnantajien prioriteeteissa korkealla, sillä ilman hyvinvoivia työntekijöitä työ ei tule tehdyksi kovin hyvin, jos lainkaan. Lisäksi sairaslomat ja työkyvyttömyys tulevat kalliiksi, puhumattakaan inhimillisistä menetyksistä ja kärsimyksistäkin.
Palautuminen onkin tulevaisuudessa entistä tärkeämpää. Työaikana palautuminen on työnantajan vastuulla, mutta vapaa-aika onkin sitten kunkin yksilön omalla vastuulla. Kuinka moni ottaa tämän asian tosissaan ja miettii valintojaan ja tekemisiään?
Uskon monen painavan liian pitkään, liian lujaa. Elämme hyvin suorituskeskeistä aikaa, ja vapaa-aikakin aikataulutetaan usein. Mitataan askeleita, aktiivisuutta ja unta kellolla tai sormuksella. Kesken kahvitauon noustaan askeltamaan, sohvalta hypähdetään kävelemään ympäri olohuonetta. Jopa nukkuminen kuuluu suorittamisen piiriin. Enemmän, paremmin, tehokkaammin.
Jollekin mittaaminen voi sopia, mutta se vaatii itsetuntemusta ja oman olon rehellistä tutkimista sekä kehon viestien oikein lukemista. Uskon, ettei suuri osa ihmisistä palaudu suorittaessaan palautumistaankin. Aivomme eivät saa levättyä.
Mikä avuksi? Olisiko ensiaskel ”älyvapaan kuukauden” pitämisessä sen kuuluisan ”tipattoman tammikuun” jälkeen? Aktiivisuusrannekkeelle voisi antaa vapaan viikon tai ainakin viikonlopun ja itselleen luvan vain olla ja ihmetellä elämän menoa. Äänikirjan kuuntelun sijaan ottaisikin kirjan käteen ja pysähtyisi lukemaan.
Haastankin lukijat ja työpaikat julistamaan somettoman maaliskuun, jossa kahvitauolla tai lounaalla ei kaivetakaan puhelinta nenän eteen ja someteta vaan nostetaan katse kollegan silmiin ja vuorovaikutetaan vanhanaikaisesti – livettämällä.
