Eikä tilannetta juuri paranna se, että viiden viikon (palkaton, kuten me kaikki hoitoalan ihmiset tiedämme) työharjoittelu odottaa kulman takana, jolloin en ainakaan hoitajan töitä kovin paljon jaksa tehdä.
Tammikuussa minulla on ollut vapaata, mutta tiukan koulu- ja harkkasyksyn jälkeen olen keskittynyt opinnäytetyön aloittamiseen, palautumiseen ja tehnyt vain pari työvuoroa viikossa.
Olisin voinut painaa pitkää päivää, josta kukkarokin olisi varmasti tykännyt, mutta tyhjästä kaivosta ei voi ammentaa. Siksipä ajattelin pääosin omaa jaksamistani ja tulevaa työharjoittelua psykiatrisella osastolla. Uuden oppiminen vie aina ekstravoimia ja harkassa haluan olla reipas, kiinnostunut ja oma-aloitteinen.
Toki tilanne on tuttu: läpi ensihoitajaopintojen olen joutunut enemmän ja vähemmän stressaamaan toimeentulosta, mutta aina kuin ihmeen kaupalla olen saanut elinkustannukset ja pakolliset maksut riivittyä kasaan monesta eri purosta. Se on monen ammatin ja osaamisalueen ehdoton plussa. Nyt minulla on kuitenkin rahallisesti tiukempaa kuin pitkään aikaan, ja vaikka kuinka pyrin olemaan stressaamatta ja olemaan kiitollinen, kiitollisuudella ei bussilippua makseta eikä saada ruokaa pöytään.
Opintotuen muutamat sataset toki lämmittävät mutta eivät tilannetta juuri kohenna. Yrittäjänä tulot vaihtelevat niin paljon, että myös ennakoiminen on haastavaa. Opiskelu aikuisiällä on ollut paikoin taloudellinen katastrofi.
Tällaisena huonona päivänä sitten mietin, että no hei, kannattiko! Hetken märehdittyäni sanon kuitenkin aina itselleni, että vanhoissa töissäsi et ollut enää onnellinen tai tyytyväinen. Jo sunnuntaina aloit miettiä tulevaa työviikkoa ja siitä selviytymistä. Olit yrittänyt elvyttää ammattejasi kokeilemalla eri asioita samojen alojen sisällä. Mutta kun liekki on sammunut, sitä on vaikea saada syttymään. Et ole koskaan ollut ihminen, joka voisi tehdä jotain vain rahan takia. Tarvitset syvempää paloa tekemiseen, ja mitä enemmän ikää tulee, myös työn merkityksellisyydellä on merkitystä.
Nyt on näin. Vaikka heikkoja hetkiä tulee ja välillä tekisi mieli polkea jalkaa ja itkeä, niin onneksi sitten on taas toisin. Ja kuten muutama teistä on minulle Instagramissa sanonut: jos aikuisena uuden ammatin opiskelu olisi helppoa, kaikki tekisivät niin.
Aina ei ole helppoa, mutta sellaista se on – ei muuta kuin uuteen nousuun. Enää vuosi ja kaksi kuukautta koulua jäljellä, suurin osa opiskeluista on jo takana. Kyllä se tästä taas, kaverit.
Ihanaa helmikuun alkua!
Jenny
