Vuori, tyyppi ja huippu

Me kaikki haluaisimme olla huipputyyppejä. Petymme, jos toiveemme ei toteudu.

Tuijotamme kateellisina muita, ikään kuin toisen saavuttama asia olisi tullut hänelle itsestään.  

Viime viikolla vaelsin Kreikassa Aroanian vuorilla.

Vuoristoreitin suunnittelusta oppii, että huipulle voi kiivetä montaa eri reittiä. Mutta huipun voi saavuttaa vain yksi harkittu askel kerrallaan.

Tavoitteeseen ei pääse miettimällä, kuinka vaikeaa tai työlästä vuoren valloittaminen on. Sen sijaan on oltava sinnikäs, opittava kehonsa rytmi ja löydettävä mielestään tyyneyttä.

Huipun saavuttaminen on mahtava kokemus. Vuoristomaisema on yhtä rosoinen ja vaikuttava kuin elämä itse.

Yli 2000 metrin korkeudessa ymmärtää, ettei matkaa olisi voinut tehdä yksin. Valmistelusta huipulle pääsemiseen saakka tarvitaan lukuisia rakkaita, viisaita ja luotettavia ihmisiä.

Tärkeät ihmiset ovat mukana kaikessa mitä kiivetessä teet, vaikka he eivät kaikki olisi mukanasi. He tekevät sinusta sen kuka olet, jotta voit lähteä kohti huippua.

Ihmisen pienuuden ymmärtää parhaiten - navakassa viimassa tummien pilvien lähestyessä - keskellä ei mitään. Tärkeintä elämässä ei ole se, että on kiivennyt tiensä huipputyypiksi. Tärkeintä on omien kokemusten jakaminen, muiden rohkaiseminen ja inspiroiminen.

Ilman vuorta ei olisi huippua, ei sinne kiivennyttä tyyppiä, eikä sinne johtaneita unelmia.

Vuorelle vaeltamisessa on lukuisia tekijöitä, jotka tekevät taipaleen vaaralliseksi. Alastulo opettaa, miten helpottavalta tasainen maa jalkojen alla tuntuu.

Huipputyyppi ei ole kotiin tullessaan mitään ilman matkasta oppimaansa kiitollisuutta, nöyryyttä ja kunnioitusta. Siksi vuoret ja joskus vuoren kokoiset asiat arjessa ovat tärkeä osa ihmiselämää.

Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi. 

Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.