Onneksi perustuslakivaliokunta tyrmäsi heti julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden pakkoyhtiöittämisen. Näin kävi, kun epäonnistunutta sote-uudistusta ja valinnanvapautta viimeksi puuhattiin. Maasta löytyy kuitenkin kunnan tai kuntien omistamia yhtiöitä, joiden kautta palvelut virtaavat vapaasti.
Jos sote-alan yritys pyrkii voiton maksimoimiseen hoitotarvikkeista, ruuasta, korjauspyynnöistä, siistijöistä ja koulutetuista hoitajista kitsastelemalla, ollaan kunnassa vakavan paikan edessä. Miten on varauduttu esimerkiksi tilanteeseen, jossa terveysasemaa tai hoivapalveluja pyörittävä firma kitsastelusta kiinni jäätyään lopettaa toimintansa tai ajautuu konkurssiin?
Kunnan päättäjät ja henkilöstö vastaavat aina sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä, ja niiden yhteiskuntavastuusta. Heiltä vaaditaan timanttista kuntatalous- ja tilaajaosaamista. Nykyisin myös ennakoivia valvonta- ja kriisinhallintataitoja.
Sote-palveluissa on lopulta kyse inhimillisyydestä, ihmisarvosta ja mahdollisuudesta arvokkaaseen syntymään, elämään ja kuolemaan. Tavoitteiden toteutuminen vaatii pitkäaikaista tukea ja luottamuksen rakentumista puolin ja toisin. Onkin syytä pohtia, miten erilaiset ulkoistamiset istuvat sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuuteen niiden käyttäjän näkökulmasta.
Ulkoistamisen seurauksena palveluista voi hävitä autettavan kannalta tärkeitä asioita ja toimintoja, joita ei ole osattu tai voitu tilata keneltäkään. Myös kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen työntekijöiden oma osaaminen voi ulkoistamisen seurauksena rapistua. Silloin syntyy sinisilmäinen tilanne, jolloin kukaan ei tiedä mitä ja miten palvelujen laatua tulisi valvoa.
Näin ollen haavoittuvassa asemassa olevista kuntalaisista voi tulla tilaaja-tuottajamarkkinoiden pelinappuloita, jos pelimerkit jaetaan väärin. Se voi tarkoittaa yksittäiselle ihmiselle mullistusta oman terveyden ja sosiaaliasioiden hoidossa, kun kilpailun voittanut palveluntuottaja yhtäkkiä vaihtuu. Sen myötä esimerkiksi tutut palvelut ja hoitajat voivat kadota, mikä on monelle hoidettavalle ja hänen läheisilleen järkytys.
Valviran karut esimerkit ovat osoittaneet, että sote-alan ylityöllistettyjen viranomaisten valvontakoneistoa olisi massiivisesti kasvatettava. Ei käy, vastaavat monet päättäjät ja painottavat yksityisten yhtiöiden omaa eettistä ja laillista valvontaa. Samalla he tuijottavat valvonnan jo valmiiksi kallista hintalappua.
Omavalvontakortin esiin nostaminen ei muun muassa inhimillisen vanhusten hoivapalvelujen osalta toiminut riittävästi. Ja maksaahan kilpailuttaminen, viranomaisvalvonta, tilaaja-tuottajamalli ja mahdollisten sopimusepäselvyyksien selvittely yksityisten toimijoiden kanssa kunnille jo nyt maltaita. Niistä päättäjät ja kuntalaiset ovat kuitenkin valmiita maksamaan.
Auttaisiko se, että veronmaksajien rahalla pyöritettävät sosiaali- ja terveyspalvelut säädettäisiin yleishyödylliseksi toiminnaksi tai voitontavoittelua rajattaisiin? Ainakin olisi syytä aiempaa tarkemmin pohtia, millaiset ihmiset ovat niin haavoittuvassa asemassa, ettei heidän palveluitaan voida altistaa osakkeenomistajien kasvaville tuotto-odotuksille.
Voimakkaan yksityistämisen haaste on, että kilpailuasetelmaan joutuessaan esimerkiksi voittoa tavoittelemattomalla järjestöllä ei ole riittävää taloudellista puskuria huonoista toimintavuosista selviämiseen. Järjestön ei siis kannata lähteä tilaaja-tuottajakisaan lainkaan, jollei palvelun tuotto-odotus ole huono tai potilasasiakas kohderyhmänä hyvin erityinen tai pieni. Tällaisessa asetelmassa suuryritykset syövät pienet yrittäjät ja järjestöt tieltään.
Ja ei. Yksityisissä palveluntuottajissa ei ole lähtökohtaisesti mitään vikaa. Yksityisiä palveluita eittämättä tarvitaan ja ne löytävät aina asiakkaansa. Yksityisen puolen firma voikin Suomessa kääriä sosiaali- ja terveysalalta satojen miljoonien eurojen voitot.
Mutta.
Tällainen voiton tavoittelu tuo julkisrahoitteisiin sote-palveluihin nihkeästi istuvan elementin. Näin voi käydä erityisesti, jos hinta lipsahtaa kuntatilaajalta riittävän laadun edelle, päättäjä hyötyy yksityisestä firmasta taloudellisesti tai verorahat haihtuvat firmojen kautta veroparatiiseihin.
Sote-palveluilla voi siis tehdä voittoa, mutta minkä suuruisella euromäärällä jokaisen veronmaksajan tulisi voitokasta yksityistä yritystoimintaa tukea?
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
