Jokainen kirjoitusvirhe sai minut yrittämään lisää.
Parikymmentä vuotta minun annettiin useasti ymmärtää, etten ole tarpeeksi koulutettu kirjoittamaan oppikirjaa. Oppikirjan tekijän tulisi olla korkeasti koulutettu ja mielellään opettaja. Hain ylemmän ammattikorkeakoulutuksen jälkeen opettajakorkeakouluun ja valmistuin sieltä vuonna 2009.
Halusin kirjoittaa kirjan mielenterveys- ja päihdehäiriöiden yhteisesiintyvyydestä jo vuonna 1998. Minulle sanottiin, ettei sellaista kirjaa kukaan tarvitse. Kirja ilmestyi hoitotyön asiantuntijoiden yhteistyönä Sairaanhoitajaliitosta kymmenen vuotta myöhemmin ja myi ihan hyvin.
Edita julkaisi debyyttikirjani vuonna 2010. Kriitikon mukaan oppikirja oli hyvä sairaanhoitajan - ei niinkään kirjailijan - kirjoittamaksi. Pari vuotta ja artikkelia myöhemmin minut hyväksyttiin Suomen tietokirjailijoiden jäseneksi.
Kukaan ei synny kirjailijaksi.
Niinpä vastasin pöytälaatikkokirjailijalle, että tie kirjailijaksi voi olla kuoppainen. Hänen tulisi kuunnella tarkasti kriitikoita, mutta kieltäytyä uskomasta, ettei hänestä ole kirjailijaksi. Kyllä hänestä siihen on.
Hänen ei kannattaisi haaskata aikaansa yksittäisen kustantajan tai päätoimittajan mielipiteeseen hylätystä käsikirjoituksesta, jollei se sisältäisi rakentavaa kritiikkiä. Pian hän lähettäisi sellaista materiaalia, jota he eivät voisi olla julkaisematta.
Aikaa kirjoittamiselle ei ole sen paremmin nyt kuin tulevaisuudessa, joten kirjoittamista kannattaisi jatkaa saman tien. Muussa tapauksessa hänen suunnitelmansa katoaisivat. Hän olisi kirjailija vain unelmissaan.
Toivoin, ettei hän vielä luovu unelmastaan. Mikään ei ole mahtavampi tunne, kun nähdä kirjansa lukijan kädessä.
Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi.
Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
