Totuus on, ettei epäaitous kiinnosta ketään

Jännitit ulos lähtemistä ja ajattelit, että mitä muut sinusta sanovat. Sinua ahdisti, hävetti ja pelotti hoitaessasi asioitasi. Odotit kaupassa asioidessa, että pian joku nauraa sinulle. Se sai kätesi tärisemään. Välttelit katsekontakteja ja sinua hikoilutti ajatus, että joutuisit taas siihen tiettyyn tilanteeseen.

Toivoit, että joku sanoisi sinusta jotain mukavaa, mutta et aloittanut yhtäkään keskustelua. Pelkäsit, ettei sinulla ole mitään järkevää sanottavaa. Tarvitsit monessa asiassa apua, mutta et uskaltanut sitä pyytää. Olit aivan vakuuttunut, että saat osaksesi vain kohtuutonta arvostelua ja ivaa.

Totuus on, ettei suurin osa ihmisistä ole kovin kiinnostunut sinusta hoitaessaan asioitaan kaupungilla, tai ylipäätään. Etkä sinä edes antaisi heille mahdollisuutta tutustua itseesi. Olet uppoutunut omaan epävarmuuteesi, ennakkoluuloihisi ja traumoihisi. Se ei ole väärin. Sinulla on varmasti siihen omat syysi, mutta tunnet itsesi usein yksinäiseksi ja lohduttomaksi. Eikö niin?

Jos joku yrittäisi tutustua sinuun, hän huomaisi, kuinka tukalaa seuraa olet. Se johtuu siitä, että keskityt jatkuvasti voittamaan toisen ihmisen puolellesi. Et huomaa, että he ovat voineet jo ensikatseesta olla puolellasi. Todistelet jatkuvasti itsellesi, että uudet ihmiset tuomitsevat sinut, koska niin on käynyt ”aina”. Siksi mielesi ei anna uudelle ihmiselle mahdollisuutta olla tuomitsematta sinua.

Välillä koetat ylisopeutua toisen ihmisen kohtaamiseen muuttamalla persoonaasi tai mielipiteitäsi. Se, että pelkää jatkuvasti sanovansa jotain typerää vaikuttaa epäaidolta. Se karkottaa tehokkaasti ihmiset ympäriltäsi. Sitä seuraava yksinäisyys taas on sinulle todiste, ettet saa ystäviä – etenkään näyttämällä muille miellyttävän puolesi. Mutta ethän anna kenellekään edes mahdollisuutta tutustua aitoon itseesi. Yrität vain tehdä muihin vaikutuksen, jotta he pitäisivät sinusta.

Tätä lukiessasi alat tuntea olosi epämukavaksi. Pääsi sisältä alkaa kuulua yhä kovempaa kiljuntaa: minua ei saa syyllistää, kukaan ei tiedä mitä minä olen kokenut! Se on totta. Kukaan sinua tuntematon ihminen ei tiedä kokemuksistasi. Juuri siinä on mahdollisuutesi kerätä itseluottamusta. Ehkä seuraava kuulostaa karskilta tai yksinkertaiselta, mutta moni tutustuisi sinuun mielellään, jos vuorovaikutus olisi kuurupiilon sijasta molemminpuolista.

Mitä, jos antaisit itsellesi armoa ja lähtisit oikomaan tulkintojasi itsestäsi ja muista ihmisistä syyllistämättä tai häpeämättä itseäsi? Lähtisit rohkeasti, aitouttasi piilottelematta ja uteliaasti liikenteeseen tai kääntäisit ujouden vahvuudeksesi. Todistaisit hymyillen itsellesi kaikki ne kerrat, jolloin sinua ei kohdeltu muista poikkeavalla tavalla. Sen, miten seisoit ihmispötkössä kassalle, jossa jonottajat pohtivat hartaasti keskittyneinä vain omia asioitaan. Jos sinuun suhtaudutaankin välillä oudosti, niin mitä sitten? Johtuuko se todella sinusta?

Miksi tuhlaisit kaiken energian ja aikasi menneeseen ja tulevaan? Jatkossa keskittyisit vain tähän hetkeen. Antaisit muille ihmisille mahdollisuuden olla reiluja aitoa itseäsi kohtaan. Rohkaistuisit vasta aidon kohtaamisen jälkeen tiputtamaan henkisiltä riippakiviltä tuntuvat ihmiset elämästäsi. Jäljelle jäävät päästäisit lähellesi, koska oppisit hiljalleen luottamaan heihin tasa-arvoisina kavereina ja ystävinä.

Sinun olisi helpompi hengittää, kun voisit reilusti sanoa, että tällainen minä olen. Totuus on, ettei epäitous kiinnosta ketään.

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.