Tein hoitotoimenpiteet kanssasi ja raportoin kaiken potilasjärjestelmään. Hoitojesi aikana koetin kuunnella sinua ja olla läsnä vaikuttamatta kiireiseltä. Et toivottavasti huomannut stressini määrää, jonka kiireinen päivä aiheutti.
Halusin hoitaa sinut yhtä hyvin kuin muutkin potilaani. Sairaanhoitajana on raskasta toimia tilanteessa, jossa ei voi hoitaa potilaitaan niin hyvin kuin osaisi ja niin hyvin kuin ihan jokainen teistä ansaitsisi.
Hoidin luvallasi hoitoosi liittyviä järjestelyjä moniammatillisen verkoston kanssa. Se vei kaikkineen noin tunnin. Samalla otin kopin puuttuvien hoitajien tehtävistä ja heille kuuluneiden potilaiden hoitotyöstä.
Ryntäsin myöhässä jakamaan sinulle ja kaikille osaston potilaille ruokaa. Sen jälkeen söin lounaani ja jonotin samalla puhelimessa asioitasi hoitaen, koska aikaa ei sinä päivänä ollut hukattavaksi. Sain asiasi nipin napin järjestymään, ja olin puolestasi onnellinen.
Viimeistään neljän aikaan sairaala tyhjeni esimiehistä ja erityistyöntekijöistä, kuten lääkäreistä, sosiaalityöntekijöistä, psykologeista ja fysioterapeuteista. Iltavuoron kolmesta hoitajasta yksi oli sairastunut äkillisesti. Sijaista ei saatu tilalle.
Kaikilla muilla aamuvuoron hoitajilla oli pakollista menoa. Siksi soitin kotiin ja kerroin aamuvuoron muuttuneen 14-tuntiseksi tuplavuoroksi.
Iltavuoro kului yhtä kiireisesti kuin aamuvuorokin, kunnes yöhoitajat päästivät minut kotiin. Kotona kaaduin vuoteeseen vaatteet päällä ja heräsin pari tuntia ennen seuraavaa työvuoroani.
Muistin kotona harmissani mehulasin ja pari muuta asiaa, jotka jäivät edellisenä päivänä hoitamatta. Podin huonoa omaatuntoa läheisteni vuoksi, kun painoin kotioven takanani kiinni ehtiäkseni iltavuoroon. Minua huoletti, että toisin töistä tuliaisena koronaviruksen ja tartuttaisin heidät.
Vuoroon saavuttuani näit minut ja kerroit, että olen huono hoitaja, kun en edes mehulasia viitsinyt sinulle tuoda. Pahoittelin tilannetta. Ymmärrän pettymyksesi. Minun olisi pitänyt muistaa sinulle tärkeä asia paremmin.
Olemme molemmat sairaalassa olosuhteiden vankeja. Sinä varsin lyhyen ajan, minä vuosikymmeniä. Mutta marttyyreja tai uhreja ei meistä kumpikaan ole. Mehän pärjäsimme olosuhteisiin nähden hyvin.
Et ehkä huomannut, miten paljon sairaanhoitajana rakastan työtäni. Sen kauneutta, rosoisuutta ja vähän huonompiakin hetkiä. Pitkään jatkunutta resurssipulaa, eettistä stressiä ja hoitovirheitä en sen sijaan voi rakastaa. Niitä on vaikea hyväksyä osaksi unelma-ammattiaan.
Elämme todeksi hoitajapulaa. Siksi pohdin usein, että kuka sinut hoitaisi, jos yhä useampi miestä hoitajista murtuisi. Et muuten tiennyt, että sitä mehua oli tarjolla koko päivän ruokasalin pöydällä olevassa kannussa. Sekään ei ole sinun vikasi.
Lue myös: Läheinen, nostan sinulle hattua
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
