Juuri valmistuneena sairaanhoitajana jännitin ensimmäistä työpäivää. Olisin yksin vastuussa hoitamistani potilaista. Tarkastin jakamani lääkkeet ainakin neljään kertaan uudelleen.
Ihailin kokeneempia hoitajakollegoja. Ihmettelin, miten he pärjäsivät niin hyvin haastavien potilaiden kanssa. Siinä missä minä epäonnistuin, he olivat varmoja otteissaan.
Olin työvuorojen jälkeen ihan puhki.
Tuntui kun potilaat ja omaiset olisivat vääntäneet minusta kaikki mehut irti. Mietin kotona ihmiskohtaloita, vaikka olin päättänyt etten tekisi niin.
Kamppailin yöllä unissani potilaan kanssa. En saanut hoitotilannetta millään hallintaan. Herättyäni lähdin väsyneenä aamuvuoroon.
Olin täynnä intoa ja halusin oppia lisää hoitotyöstä. Luin lisää mielenterveydestä ja päihdehoitotyöstä. Kysyin kokeneemmilta, potilailta ja heidän läheisiltään.
Kysyin lupaa kokeilla erilaisia vaikuttavia tapoja hoitaa potilaita. Pahoittelin omaisille, että olin vielä niin vihreä hoitotyössä. Hoitajakollegoille halusin näyttää kelpaavani työhön.
Muistan hyvin tunnevuoristoradan.
Muistan ensimmäisen potilaani, joka raitistui ja ensimmäisen joka kuoli huumeiden yliannostukseen. Muistan ensimmäisen omaisen, joka kiitti poikansa saamasta hyvästä hoidosta.
Keskustelin eilen vastavalmistuneen nuoren sairaanhoitajan kanssa. Hänen kokemuksensa ensimmäisestä kesästä saivat minut kaihoisasti hymyilemään. Juuri tuollaista se alussa oli, ajattelin.
Hänelle haluan sanoa, että sairaanhoitajan ammatti on maailma paras ammatti. Ura hoitotyössä on elämänmittainen ja haastava seikkailu. Se avaa maailmoja, joihin jokainen uusi potilas kutsuu sinut mukaansa.
Ole rohkea ja etsi tilaisuuksia oppia uutta. Muuta maailmaa paremmaksi auttamalla yhtä ihmistä toipumaan, ja sitten toista ja kolmatta.
Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi.
Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
