Saako työpaikalla valittaa?

Ikuisen menestyksen ja onnellisuuden tavoittelun työpaikoilla ikävässä piehtarointi tekee välillä hyvää. Tiedäthän sellaisen täällä ei toimi mikään, kyllä minä nyt mieleni niin tästä pahoitin ja tämä firma on suolesta tyyppisen tunteiden tuuletuksen? Se on vaikkapa taukohuoneessa ihan okei. On hyvä, että työpaikalla on lupa välillä tuulettaa myös negatiivisia tunteita.

Kroonistunut ja päivittäin toistuva narina taas on kuluttavaa koko työyhteisölle. Jatkuvasta valittamisesta syntyy lyhyessä ajassa kierre ja iso osa työpaikkakulttuuria. Negatiivisuus tarttuu nopeasti myös uusiin työntekijöihin ja työ muuttuu entistä raskaammaksi. Valittaminen on silloin kuin henkinen tsunami, joka hukuttaa työpaikan positiiviset puolet ja mielipiteet alleen.

Työpaikalla sekoittuvat myös helposti kaksi asiaa. Valittaminen ja rakentavan kritiikin antaminen ovat eri asioita. Valittaja vaatii usein ihmeratkaisuja työpaikan ongelmiin. Vastaukset ja ratkaisut saadessaan hän ei ole silti tyytyväinen. Kriittinen työntekijä taas hakee ratkaisuja työnteon haasteisiin. Hän on miettinyt nipun parannusehdotuksia, joihin hän on valmis sitoutumaan.

Työn tekeminen voi muuttua huonoon suuntaan ja sitä on syytäkin työpaikalla ajoittain arvostella. Kyse on vain siitä, miten sen tekee. Kriittisestä vastarannankiiskistä on suurta hyötyä, jos hänen mielipiteensä osataan kehittämistyössä hyödyntää. Kriitikko ­– ja joskus myös valittaja – löytää positiivisessa kehittämisflowssa tehdystä suunnitelmasta takuuvarmasti sen heikoimmat lenkit. On helpompaa ja halvempaa korjata ongelmat suunnitteluvaiheessa, kuin jälkikäteen. Kiitos kriittisen työntekijän.

Ehkä kaikkein tärkeintä on, että kriitikko ja valittaja avaavat suunsa muiden vaietessa. Heillä on paikkansa, jos työpaikalla esiintyy kyykyttämistä, kiusaamista tai tehdään päällekkäistä työtä aivan turhaan. Positiivisella tavalla hiljaa nyökyttelevistä työntekijöistä on silloin harvoin apua kaikkia rassaavan tilanteen parantamiseksi.

Nyt moni positiivisuuden perikuva parkaisee mielessään, että asioista voi aina sanoa kauniisti ja positiivisesti. Se on tavallaan totta. Sillä on suuri merkitys, miten kritiikin ilmaisee. Mielipiteensä voi ilmaista kauniisti, mutta aikuisten työyhteisössä ei tulisi pelätä tai mitätöidä negatiivisia tunteita. Kuten aiemmin Mainio-blogissa blogahdin, toimivassa työyhteisössä konflikti ei ole uhka, koska se kyetään ratkaisemaan.

On työpaikoilla monella myös peiliin katsomisen paikka, jos työpäivät ovat yhtä ilkeilyä, selän takana puukottamista ja kielteisten asioiden kehittämistä. Olisiko voinut käydä vaikka niin, että työpaikan epäkohtien esiin nostaminen ei ole johtanut aiemmin mihinkään? Hyviä ratkaisuehdotuksia ja valmiutta kokeilla uusia työtapoja ei ole silloin reilusti kuultu, lukuisista yrityksistä huolimatta. Sitä on seurannut työntekijöiden turhautuminen, luovuttaminen ja lopulta musertava pettymys koko työyhteisöä kohtaan. Epäreilusti on nostettu esiin henkilökohtaiset asiat, jolloin eivät riitele enää työpaikan asiat, vaan ihmiset.

Työpaikalla saa siis valittaa, kunhan käytös ei ole hallitsemattoman vihamielistä, kuten jatkuvaa kiukuttelua tai mykkäkoulua. Saman ajan voi käyttää ratkaisuehdotusten miettimiseen, kun harmitus on ensin puhkuttu napakasti huokaisten ulos mielestä. Työpaikalla kannattaa vaikka sopia, että yksi kolmasosa keskustelusta on rouheaa voivottelua. Kaksi kolmasosaa on yhdessä mietittyjä parhaita ratkaisuehdotuksia käsillä olevaan työn tekemisen pullonkaulaan.

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.