Väitän, että hoitotyössä onnellisuus on myös jaettu asia. Siksi meidän tulisi puhua aiempaa enemmän onnellisesta työpaikasta tai työtiimistä, jos näin on. Minä ainakin lähtisin keikkasairaanhoitajaksi silkasta kiinnostuksesta Suomen onnellisimpaan sairaalaan. Haluaisin tietää, mitä siellä tehdään yhdessä toisin verrattuna onnettomimpiin työpaikkoihin.
Eihän hoitotyössä tietenkään ole pakko olla onnellinen. Sitä seuraa nopeasti työpaikalla kysymys, voiko hoitotyötä tehdä onnettomana, vai onko silloin aika tähyillä uutta työpaikkaa tai vaihtaa alaa. Eikö tietynlainen positiivisuus ja odotus onnellisuudesta ole silloin hoitajalle pakkopulla? Potilaatkin pitävät ennemmin työssään onnellisista kuin onnettomista hoitajista.
Ainakin itselleni raskainta hoitotyössä on tunteiden vuoristorata. Yhdessä potilashuoneessa toivutaan, toisessa iloitaan hyvästä hoitotuloksesta ja kolmannessa tehdään kuolemaa. Erilaiset tunteet tarttuvat ymmärtävään ja empatiaa työvälineenään käyttävään hoitajaan. Elämän raadollisuuden edessä ei aina voi olla potilaan, itsensä tai työkaverin puolesta onnellinen.
Joskus hoitotyön hurlumheissä tuntuu, että onnellisuuden, surullisuuden ja tunteiden sekamelskan vaihtelut ovat liikaa. Silloin toivoisi työvuoroilta pikemminkin mahdollisimman neutraalia tunnetilaa. Onko se ylipäätään mahdollista hoitotyössä ja maassa, joka on jo neljättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa?
Mene ja tiedä. Itse toivon sairaanhoitajana sitä, etten menetä rehellisyyttä tunteideni suhteen. Sitä, että tunnistan tunteet, hyväksyn ne ja osaisin päästää niistä paremmin irti. Onnellisuudestakin.
Eri asia on, voiko kaikki tunteensa työpaikalla näyttää avoimesti. On vaikea nähdä, että ärtynyt, pettynyt ja onneton hoitaja olisi kovin hyvä hoitamaan vaikkapa haavoittuvassa asemassa olevaa masentunutta ihmistä. Jokainen ottaa työkaverikseenkin mielummin onnellisen kuin onnettoman hoitajan.
Käsi sydämellä väitän edellä mainitusta syystä myös toista asiaa. Välillä hoitotyöhön kuuluu se, että näyttää onnelliselta tai iloiselta, vaikka sydän itkisi verta. Silloin pyrkii hoitajana muiden hyvään. Ei halua kuormittaa toisia omilla ongelmillaan. Ajattelee onnellisen ja positiivisen olemuksen auttavan muita jaksamaan paremmin. Erityisesti määräaikaisella työsopimuksella työskennellessään ajattelee olevansa tällaiselta näyttävänä hoitajana työnantajalle houkuttelevin vaihtoehto, kun vakipaikkoja jaetaan.
On toki selvää, ettei onnelliselta voi vain ulkoisesti näyttää kovin kauaa. Hoitajan on pidettävä itsestään huolta voidakseen olla olemassa työssään hoitamiaan ihmisiä varten. Siksi pohdin, pitääkö hoitotyössä ylipäätään olla onnellinen, erityisesti jos näin ei ole.
Mitä mieltä olet?
Lue myös: Auttamisessa kiehtoo sen merkityksellisyys
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.