Viisi minuuttia kestäneellä kahvitauolla mietin, onko reilu työnjako mahdollista vain teoriassa. Voimme toki mitata erilaisilla hoitoisuusmittareilla työn raskautta, mutta onko varsinainen kokemus töiden jakautumisesta siltikään reilu. Kokemus kun perustuu myös mielipiteeseen.
Samassa työvuorossa oli hoitaja, jonka lapsi oli juuri sairastunut vakavasti. Hän sai työnjaossa vähemmän ja helpompia työtehtäviä. Se oli meidän muiden mielestä hänen tilanteeseensa nähden empaattista ja reilua. Hän sanoi työvuoron jälkeen kaahanneensa työt läpi kuin automaattiohjauksella. Sama hoitaja lähti itku silmässä kotiin. Kiitos, kun olette niin reiluja työkavereita, hän sanoi liikuttavalla tavalla lähtiessään.
Hetkinen.
Teoriassa tarkasteltuna tein siinä työvuorossa enemmän kuin kollegani. Se on reilua vain, jos vastaavaan kriisiin joutuessani muut ottavat enemmän töitä kantaakseen minulta. Samankaltainen juttu tapahtui seuraavana päivänä uuden hoitajasijaisen kanssa, mutta eri syystä.
Sijaista ei voinut heittää kylmiltään tuntemattoman potilaan verkostopalaveriin. Ei, vaikka meillä kaikilla hoitajilla oli kädet täynnä töitä. Potilaan tuntevan hoitajan osallistuminen nähtiin tällä kertaa reiluksi potilasta ja hänen omaisiaan kohtaan. Mitä mahtoi miettiä hoitaja, joka juoksi myöhässä palaveriin hikinorojen valuessa pitkin selkää?
On myös hoitajia, jotka säätelevät töitä oman jaksamisensa mukaan. Se voi olla viisasta, jottei pala hoitotyön hyökyaaltojen edessä loppuun. Kyllähän hoitotyö muutenkin muuttaa ihmistä. Hoitotyötä kun voi tehdä loputtomasti tarkemmin, paremmin ja yksilöllisemmin. Silti työilmapiirille voi olla tujua myrkkyä sen spekuloiminen, ketkä tekevät muita vähemmän ja miksi. Välillä olisi kyllä kaiken uhalla syytä nostaa kissa pöydälle.
Nopeasti, näppärästi ja innolla toimivan hoitajan tehtävälista on sen sijaan pyytämättäkin muita pidempi. Hän voi sanoa, ettei se haittaa. Hän tekee mielellään paljon töitä, koska hoitotyö on niin mahtavaa. Silti joskus huolestun sanat kuullessani. Ymmärtääkö hän, kuinka kuormittavaa hoitajan työ on pidemmän päälle tuolla vauhdilla? On kollegiaalista ja reilua kysyä, jaksaako hän varmasti hoitaa enemmän työtehtäviä kuin me muut.
Näissä tilanteissa pälkähtää helposti mieleen, että eikö esimies puutu näihin tilanteisiin. Hänen tulisi pitää huolta, että työt jakautuvat tasaisesti. Yhtä vaikeaa esimiehen voi olla puuttua alisuoriutumiseen kuin töiden urakalla tekemiseen. Hän voi keskustella, ohjata koulutukseen ja pyrkiä sopimaan asiasta kehityskeskusteluissa. Aika pian keinot loppuvat esimieheltäkin.
Mitä työryhmä voi tehdä alisuoriutujan kanssa, jos hän ei lähde työpaikasta, koe itseään turhakkeeksi, eikä esimies tai työterveys mahda tilanteelle mitään? Potilaalle elintärkeitä tehtäviä ei voi silti jättää hoitamatta. Sitä ei muiden hoitajien eettinen selkäranka kestä. Siksi työt alkavat pikku hiljaa valua muille. Tilanne ei ole reilu, mutta työt on tehtävä kunnolla, huokaa silloin moni hoitaja. Kaikki tosin tietävät, että tuottavimpien työntekijöiden ylikuormittaminen on kuin lirauttaisi housuun pakkasella.
Kävellessäni kotiin jälkimmäisestä työvuorosta mietin, miten paljon pelkästään hoitajien vireystila, toimintakyky, osaaminen, työkokemus, työolosuhteet ja potilaiden hoitoisuus voivat vaihdella päivästä toiseen. Onko reilu työnjako hoitotyössä siksi vain haihattelua? Jonkinlainen unelmatilanne, joka saavutetaan itse asiassa vain ani harvoin.
Lue myös: Kunpa saisi tehdä työnsä kunnolla.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
