Miltä tuntuu, kun sijaisia ei saada?

Sijaistavia hoitajia on koetettu soittaa tuntikaupalla läpi ja yritetty tilata hoitajia rekrytointifirmoista. On kysytty vakituisilta hoitajilta, jos he voisivat tehdä ylitöitä. Tuloksena on, että kaikilla ammattitaitoisilla hoitajilla on ollut työvuoro, muuta menoa tai he eivät jaksa enää joustaa ja tehdä ylitöitä.

Millaiselta tuntuu tulla työvuoroon, jossa hoitajia on suunniteltua vähemmän? Raportilla tunteet vaihtelevat pelosta itsensä tsemppaamiseen. Hoidettavat eivät ole kadonneet mihinkään, joten on tsempattava, priorisoitava ja oltava nopeampi. Mutta miten? Hoitohenkilökunnan määrä on normaalinakin päivänä laskettu minimiin tai sen alle.

Jokaisen potilaan terveys ja henki on yhtä kallis. Hoitajalla on eettinen velvoite hoitaa jokaista potilasta yhtä hyvin ja edistää potilaan yksilöllistä hyvää oloa. Tällaisessa vuorossa voit heittää eettisen velvoitteesi romukoppaan. Koetat vain selviytyä työvuorosta niin, että ainakin tärkeimmät asiat tulevat hoidettua. Sormet ristissä toivot, ettei kenenkään potilaan tai hoitajan terveydentila romahda työvuoron aikana tai sen jälkeen.

Työvuoro kuluu ikään kuin sumussa. Ylikuormitus hidastaa oppimistasi, aiheuttaa muistikatkoksia, eikä keskittymiskykysi riitä jatkuvien työsi keskeytysten vuoksi mihinkään. Tiedostat jatkuvasti, etteivät kätesi, silmäsi ja aivosi riitä tarjolla olevaan työmäärään nähden. Tuntuu, että hoitotyötä on loputtomasti, kello tikittää armottomasti takaraivossasi ja voit unohtaa sinulle kuuluvat ruoka- ja kahvitauot. Joillekin potilaistasi voi muuten käydä huonosti.

Lopputulos voi olla, että potilaat ja omaiset ovat vihaisia, koska et ole tehnyt riittävästi heidän vuokseen. Syyllisyyden tunne on murskaava, ja itku on väsyneenä herkässä. Ei heitä paljon lohduta, että pahoittelet hoidon riittämätöntä tasoa tai korjaat kiireessä tapahtuneita virheitä. Heitä ei kiinnosta sopertamasi mutkut ja sitkut. Yhtä pahalta tuntuu, jolleivat he uskalla kysyä sinulta tarvitsemiaan asioita, koska näytät niin kiireiseltä.

Tällaisina päivinä tulet hoitajana vihaiseksi. Olet vihainen työnantajalle ja sijaisvälitykselle, jotka kertovat tehneensä parhaansa. Olet vihainen päättäjille, jotka sanovat tekevänsä parhaansa. Olet vihainen itsellesi, vaikka olet tehnyt parhaasi. Olet vihainen potilaidesi puolesta, koska joudut lupaamaan heille vain riittämättömän parhaasi.

Tiedät toki, että tuntemasi viha on turhaa, muttet mahda tunteillesi mitään. Et myöskään tiedä mihin tai kenelle vihantunteet voi purkaa. Eihän syntynyt tilanne oikeastaan ole kenenkään vika, mutta tämä ei ole ensimmäinen tai viimeinen kerta kun näin käy.

Työvuoron jälkeen olet turhautunut, väsynyt ja pettynyt. Samalla olet ylpeä siitä, että olet selvinnyt työvuorosta kollegoidesi kanssa ja tehnyt parhaasi mahdottoman tilanteen edessä. Tiedät, että kaikki ovat tekemästäsi työmäärästä huolimatta menettäneet tänään jotain heille kuuluvaa. Koet riittämättömyyden tunnetta. Jossittelet aikasi. Työpäivän jälkeen kotona alat tahtomattasi jännittää seuraavaa työvuoroa.

Mietit, onkohan seuraavassa työvuorossa normaali minimimäärä hoitajia. Se, mikä tänään jäi tekemättä tai siirrettiin hoitajapulan vuoksi myöhemmäksi, on edessäsi huomenna. Siksi kuormitus huomisessa työvuorossa ei tule olemaan – hoitajamäärästä huolimatta – normaali. Käyt työvuoron jälkeen kotona ylikierroksilla. Mietit valvoessasi pitkään yöhön, onko tänään kokemastasi tullut hoitotyön uusi normaali.

Lue myös: Allekirjoitan Tehyn avainsanat päättäjille.

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.