Löysät otetaan pois kustannusten minimoimiseksi

Terveydenhuollossa on Lean-ajateltu, tehostettu prosesseja, erotettu väkeä, säästetty hoitotarvikkeista, vähennetty ylityö- ja pyhätyötunneista ja suljettu sairaaloita. Tehostamistoimien lista on viimeisten vuosikymmenten ajalta pitkä. Paljon hyvää on saatu aikaan.

Kaikesta huolimatta on jäänyt elämään ajatus, että jostain voisi vielä nipistää, säästää, vähentää ja höylätä. Monet kehittämiskonsultit ovat sitä mieltä, että työn ja henkilökunnan kehittäminen on maali, johon ei koskaan päästä. Mutta tehostamistoimenpiteet kääntyvät itseään vastaan, kun hoitajalle kiireessä ja stressaantuneena tapahtuu virheitä, joiden korjaaminen on kallista tai kohtalokasta.

Omasta mielestäni joskus on myönnettävä, ettei tehostettavaa enää ole. Esimerkiksi silloin, kun hoitohenkilökunta ei ehdi kunnolla syödä tai käydä WC:ssä työvuoron aikana. Tai kun kotihoitoon ei saada rekrytoitua osaavaa väkeä, koska työtä tehdään tappotahdilla.

Hoitotyötä ei tehdä autotehtaassa, vaan korvaamattomien ihmisten kanssa. Siihen kuuluvat yllättävissä tilanteissa toimiminen, tuumailu ennen hoitoa ja sen jälkeen. Se kaikki vaatii aikaa. Näin on missä tahansa luovassa ja virheettömyyteen pyrkivässä työssä.

Usein hoitotyötä koskevat kehittämishankkeet perustuvat hoitotyön muuttamiseen mitattaviksi määreiksi. Silloin esimerkiksi potilaan vuoteen vierellä istuminen ja kädestä pitäminen voi näyttäytyä hukkatyönä, jota pitää vähentää. Hoitotyön ytimessä eli ihmisen arvostavassa kohtaamisessa on kyse juuri näistä hetkistä.

Muun muassa mielenterveyshoitotyössä toipumisen käynnistävät usein yhdessä potilaan kanssa oivalletut asiat. Sellaiset, jotka eivät aina mahdu loppuun saakka hiottujen hoitotyön prosessikaavioiden Gaussin kellokäyrän keskelle. Potilaan kokonaiskuva jää hahmottamatta ja inhimillinen kohtaaminen tapahtumatta, jos lähtökohtana on ihmisen viallisten osien paikkaus ja vaihto formulavarikon tavoin hänen kotonaan tiheimmän hoitotodennäköisyysjakauman sanelemana.

Hoidetaanpa sitten nuorta tai vanhusta, vuosi vuodelta hoitotyössä korostuu yhä enemmän myötätunto, läsnäolon tarve ja potilaan tunne, että hänestä välitetään turvallisesti. Tämä ei toteudu, jos terveydenhuoltoa kehitetään kohti suuria ja tehokkaita tehdasmaisia komplekseja. Erityisesti silloin, jos niissä on suunnitelmallisesti minimiä vähemmän resursseja hoitotyön tekemiseen.

Tulevassa sote-uudistuksessa koko terveys- ja sosiaaliala myllätään uuteen uskoon. Tehostamista varmasti löytyy, kun rakenteita muutetaan. On tosin hyvä muistaa muutama perussääntö. Mitä suurempi muutos, sitä enemmän laitetaan vanhaan sote-malliin tehtyä kehittämistyötä romukoppaan. Mitä enemmän sujuvoitetaan hoitokäytäntöjä ja saadaan aikaan kustannussäästöjä, sitä suurempi on hoitajien irtisanomisten riski. Mitä enemmän terveydenhuollon palveluita muutetaan näppäräksi itsepalveluksi, sitä vähemmän potilas saa ammattitaitoista hoitoa.

Terveydenhuollon teollisuuslinjastoilta on monessa paikassa otettu löysät pois jo ajat sitten. Viime aikoina ei ole näyttänyt olevan jäljellä enää muuta kuin hoitotyön halpuuttaminen ja hoitajien taivuttelu hoitotemppukaavioiden toteuttamiseen heidän hoitotyön asiantuntijuutensa kustannuksella. Jokaisen hoitajan kannattaa siis olla valppaana, kun työsuhteet keskitetään jatkossa isoihin maakuntiin ja yksityistetään.

Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja sanoessaan, että sote-politiikan pelissä uskollisuuden osoittaminen omalle kuppikunnalle tullee nousemaan tärkeäksi arvoksi. Arvokkaammaksi kuin järkeen ja empatiaan perustuva julkisten terveyshyötyjen tavoittelu kaikelle kansalle. Ja se, että hoitotyöstä – josta on jo otettu löysät pois – otetaan vielä löysää pois kustannusten minimoimiseksi.

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.