En olisi esimerkiksi ikinä oppinut, miten koditon poika saadaan miljoonakaupungin kadulta turvaan ennen kuin on liian myöhäistä.
Toisessa kulttuurissa pärjääminen kerrytti henkistä kanttia. Selviytyminen välillä mahdottomilta tuntuvista tilanteista kasvatti.
Muistan vieläkin turhautumisen, kun en ensimmäisen kuukauden aikana ymmärtänyt lapsien puhumasta murteesta juuri mitään. Työskentely paineen alla vieraalla kielellä opetti luovimaan.
Aluksi sain tehdä hartiavoimin töitä ansaitakseni lasten luottamuksen ja paikkani työyhteisössä. Työpäivän jälkeen tuntui kun olisi juossut maratonin, koska kaikki ympärillä oli niin uutta.
Vapaa-aikana oppi arvostamaan perusjuttuja Suomessa, kuten turvallista liikkumista iltaisin yksin kaupungilla.
Monet itkut tuli väännettyä niinä päivinä, kun mikään ei tuntunut sujuvan. Oli ikävä kotia, vanhempia, kavereita, tuttuja asioita, ja vähän kaikkea. Hetket harvenivat onneksi pian, kun kokemus ja varmuus lisääntyivät.
Ylpeys ja onnistumisen riemu oli suunnatonta, kun palaset loksahtivat vihdoin paikalleen. Elämä alkoi uuudessa maassa sujua.
Kaikki nämä ovat kokemuksia, joita en vaihtaisi mistään hinnasta pois. Parikymmentä vuotta myöhemmin työkeikkoja ulkomaille on kertynyt monia. Matkustaminen, kansainvälisessä tiimissä työskentely tai oman tehtävän haltuun ottaminen eivät enää jännitä.
Nuorille opiskelijoille kuitenkin vastaan, että ensimmäiselle ja jokaiselle työkeikalle lähteminen alkaa perusasioista. Hyvästä valmistautumisesta, uskalluksesta ja itseensä luottamisesta. Ja hetkestä, jolloin lentokoneen pyörät irtoavat kiitoradan pinnasta.
Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi.
Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.