Hoitotyö on lisäksi hyvin säännelty ammatti. Koulutettujen hoitajien työ on rekisteröityä, lait ovat varsin tiukat, on eettistä velvoitetta, ilmoittamisvelvollisuuksia, vaitiolovelvollisuutta ja vaade pitää huolta potilasturvallisuudesta. Kaikki tehty ja osa tekemättömästäkin hoitotyöstä tulee kirjata. Edellä mainitut asiat määrittelevät tiukasti, millainen hoitotyö on kelvollista, muuten hoitaja istuu pian raastuvassa.
Lista kontrolloinnista, säätelystä, ilmoituksista ja tuplatarkastuksista vaikuttaa hoitotyöntekijästä välillä loputtomalta. Systeemin ylläpitäminen potilaan parhaaksi nappaa käytännön työstä hurjan määrän aikaa ja resursseja. Osa kaikesta raportoinnista ja tarkistamisesta ei mahdu aina työtunteihin, mutta ne on silti pakko tehdä.
Nykyään saa myös olla todella tyytyväinen, jos sairastuneiden hoitajien tilalle saadaan osaavat sijaiset. Muussa tapauksessa harva se viikko töitä tehdään vajaalla miehityksellä. Potilaille se tarkoittaa sen tekemistä, mikä on minimissään pakollista. Se ei ole heistäkään hoitotyön tekemistä kunnolla, josta voi tulla sääliä tai haukut hoitajille.
Johtoportaasta voidaan käsiä levitellen ja hiljaisella äänellä kehottaa hallittuun riman alitukseen. Käytännössä se tarkoittaa, että teet sen minkä voit täysin kohtuuttomassa työpaineessa. Aika jännä, ettei kahden hoitajan työn tekemisestä ole vielä koskaan maksettu kahden hoitajan tuntipalkkaa. Hoitajapulassa palkankorotus olisi paikallaan, mutta osaavien hoitajien reservi pitkässä juoksussa sitäkin tärkeämpää. Näkymätöntä työtä kun riittää niin paljon, kun sitä suostuu tekemään.
Hoitajapulassa se, ettet ehdi tehdä työtäsi kunnolla ei ole vetovoimatekijä alalle. Se vaikuttaa myös ajatuksiin alanvaihdosta. Kellon raksuttaessa takaraivossa inhimillisen hädän edessä, lounaseväät jäävät helposti syömättä. Toipuminen työtä täyteen tupatuista työvuoroista käy erityisesti kolmivuorotyössä haastavaksi. Hoitajan työmitoituksesta pelkälle ajattelulle jää silloin niukasti aikaa.
Aiemmin se, ettei ehtinyt tehdä työtään kunnolla oli poikkeustilanne. Nyt se on tahraamassa hoitoalan maineen ja jäämässä itsepintaisesti arkiseksi kokemukseksi. Samaan aikaan potilaiden hoidon ja teknisen osaamisen vaatimukset jatkavat kasvuaan. Tällaisenaan tilanne ei voi olla vaikuttamatta hoitovirheiden kasvuun.
Lopullinen niitti ovat koulutusleikkaukset, jotka näkyvät väkisinkin lähituntien ja niiden suunnitteluajan karsimisena hoitotyön ammatillisessa opetuksessa. Se lisää painetta ohjata entistä hatarimmin käytännön taidoin työelämään astuvia tulevia kollegoita ja uusia sairaanhoitajia. Heitä, joita niin kipeästi tarvitsemme, tulisi ehtiä muun työn ohessa pitää kuin harvinaista kukkaa kämmenellä.
Haluaisinkin olla potilailleni, kollegoilleni ja opiskelijoille se sairaanhoitaja, jonka puoleen uskalletaan kääntyä, koska en näytä liian kiireiseltä ja väsyneeltä. Haluaisin olla myös sellainen hoitaja, joka suoriutuu hoitotyöstä palamatta työuupumuksen vuoksi karrelle. Haluaisin jatkaa hoitajana, jonka mielestä sairaanhoitajan työ on maailman paras ammatti. Näin ajatteleminen vaatii, että saisin tehdä hoitotyön korkeasti koulutettuna asiantuntijana työni kunnolla. Työstäni on myös maksettava riittävän hyvä palkka, koska hoitotyön pula-aika ratkaistaan lopulta vain rahalla.
Lue myös: Hoitotyö muuttaa ihmistä.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
