Kiitos, sodissa palvelleet sairaanhoitajat

Sitoutuminen Suomen puolustusvoimien tehtäviin oli ja on sodan aikana jokaisen sairaanhoitajan velvollisuus. Sairaanhoitajat vastasivat Suomen sodissa lääkintähuollon tarpeisiin rintamalla, ja hoitivat kotia ja lapsia miesten ollessa poissa kotoa.

Muun muassa kenttä- ja sotasairaalassa työskentely oli raskasta ja todellisuus raakaa. Sairaanhoitajat tekivät töitä alkeellisissa oloissa ja hoitivat vammoja joita vain sota aiheuttaa, kuten kaasukuoliopotilaita. Pienimmät leikkaukset voitiin hoitaa esimerkiksi leikkaussaliksi muunnetussa kansakoulun veistossalissa.

Rivakka toimeen tarttuminen, järjestys, kuri, yhteishenki ja musta huumori pelastivat sairaanhoitajat ja heidän potilaansa monissa vaikeissa tilanteissa. Mutta sodan kauhut tunkeutuivat rintamalla olleiden painajaisten mukana sairaalaan. Sairaanhoitajat saivat hetkeksi hätistettyä raskaat ajatukset mielestään tekemällä lukuisia tehtäviään, kuten valmistamalla sidetarpeita, sitomalla haavoja ja terottamalla tylsyneitä injektioneuloja. Pommitusten lakattua sairaanhoitajat ja lotat pesivät vammoihin menehtyneiden ruumiit.

Pahinta oli epätietoisuus sodan loppumisesta ja siitä, millaista elämä sodan jälkeen olisi. Sairaanhoitaja ei aina tiennyt oliko hänen läheisensä turvassa, kadonneet vai kuolleet. Henkisesti raskainta oli joutua kohtaamaan työssään pahoin haavoittuneita ja nälkiintyneitä läheisiä tai tuttavia. Heidätkin oli hoidettava ja lähetettävä kaatuneet puuarkuissa kotipaikkakunnalle.

Yksi sääntö kenttäsairaalassa oli ylitse muiden. Sairaanhoitaja, sanitääri tai lotta ei voinut milloinkaan näyttää pelkoaan tai epätoivoaan potilaille. Hoitotyötä tekevän työläisnaisen epätoivoinen rukous sodan loppumisesta ja potilaiden selviämisestä seuraavaan päivään oli tehtävä salassa. Se oli kunnioitusta rintamalla palvelleita kohtaan ja osa sairaanhoitajan isänmaallista palvelustehtävää. Omat itkut oli itkettävä poissa muiden silmistä. Usein se tapahtui huussissa tai saunan takana.

Sotasalaisuuksien varjelemiseksi kirjeet rintamalta oli ohjeistettu paikantamaan sanoilla ”postia täältä jostakin”. Kotiväkeä tai rintamalla palvelevaa ihmistä ei saanut huolestuttaa turhilla asioilla suomalaisen taistelumoraalin säilyttämiseksi. Kirjeet olivat sairaanhoitajalle tärkeitä, koska niiden saapuminen kertoi puolin ja toisin, että vastaanottaja oli vielä elossa. Sairaanhoitajat ja lotat kirjoittivat myös paljon kenttäpostikirjeitä taisteluissa haavoittuneiden puolesta.

Uhrautuvuus, puolueettomuus ja kärsimyksen lievittäminen olivat sairaanhoitajan työn tärkeimpiä hyveitä. Loputon työtaakka, usein vaivannut työvoimapula, käsin kosketeltava hätä ja tilan puute näännyttivät useat sairaanhoitajat. Työtä helpottivat joskus apuhoitajat, lotat, paarinkantajat ja yöhoitajan apulaiset.

On myös muistettava, ettei silmitön sota kunnioittanut aina lakeja. Osa sairaanhoitajista ei kestänyt henkisesti sodan julmuutta ja heidät toimitettiin tai määrättiin sairaskuljetuksen mukana takaisin kotiin. Sairaanhoitajan työ ei ollut sodan aikana myöskään aina turvallista.

Vakaumuksensa vuoksi jokaisen sairaanhoitajan oli valmistauduttava antamaan henkensä isänmaan ja potilaidensa puolesta. Osaa hoitajista uhkailtiin ja osa menehtyi sodissa. Sairaanhoitajia myös murhattiin sotien aikana.

Suomen täyttäessä sata vuotta, haluan nöyrästi kiittää sodan aikana palvellutta hoitohenkilökuntaa ja muuta poikkeusolojen terveydenhuollon henkilökuntaa. Muistonne elää jokaisessa hoitotyössä tekemässänne rohkeassa päätöksessä ja työtänne jatkavat vuoden jokaisena päivänä työskentelevät hoitotyöntekijät ympäri Suomen. Teidän sankarillisen urheutenne ansiostanne saamme kehittää yhteiskunnallisesti merkittävää hoitotyötä vapaassa ja itsenäisessä Suomessa. Kiitos.
 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.