Myös kaikenlainen kumartelu potilastyötä tehdessä aiheuttaa tahatonta äijämäistä ähinää. Sellaista, jota muistan huvittuneena isäni aikoinaan pitäneen. Lisäksi kehosta on löytynyt aivan uudenlaisia niveliä. Yksi potilas kommentoi akikaurismäkimäisesti minun olevan todennäköisesti anatominen ihme. Hän oli päätellyt sen oudoista naksahduksista selässäni pedatessani potilasvuodetta. Näytin hänelle pääseväni ketterästi kuin gepardi potilasvuoteen viereen kyykkyyn. Lattialta ylösnouseminen olikin sitten toinen juttu.
Huomaan myös ihailevani monessa asiassa nuorempia hoitajia. Heidän kykyään imeä uutta tietoa itseensä, intoa opiskella ja kehittää uusia tapoja tehdä hoitotyötä. On yhtä aikaa hienoa ja hurjaa olla se sairaanhoitaja, jonka puoleen käännytään haluttaessa kuulla kokeneemman kollegan mielipide. Enhän itsekään ymmärrä vielä juuri mitään hoitotyöstä ja hoitotyön gurunakin olen epäonnistunut. Niin monisyistä ja vaativaa hoitotyö on.
Kännykkää selatessa silmiini osuu usein keski-ikäisten rankkoja avautumisia työstään. Parasta ennen päivämäärä on kuulemma tullut työmarkkinoilla jo vastaan. He kokevat ikäsyrjintää ja vaikeuksia työllistyä, vaikka osaamista löytyisi. Nuoret kiilaavaat työmarkkinoilla heidän ohitseen. Hoitotyössä en ole huomannut moista ilmiötä. Minut on aina toivotettu tervetulleeksi hoitoalalle keikkasairaanhoitajana, kirjailijana tai hoitotyön opettajana. Puhumattakaan sote-alan asiantuntijatöistä.
Puheet epätasa-arvoisesta palkkauksestakin ovat kiihtyneet, ja hyvä niin. Sairaanhoitajan palkka on täysin riittämätön työn vaatimuksiin ja pohjoismaisten kollegoiden ansioihin nähden. Hoitoalan sisällä minulle ei ole kuitenkaan koskaan maksettu parempaa palkkaa kuin naiskollegalleni. Joka ikisenä tilipäivänä huomaan meidän seisovan edelleen keski-ikäisinäkin samassa palkkakuopassa. Siis kaikista ikä-, vuoro- ja pyhälisistäni huolimatta. Siksi koulutettujen hoitajien palkankorotusten aika on tullut, eikä siitä pääse enää yksikään päättäjä tai työnantaja yli eikä ympäri.
Edellä mainittu asenne on sekin osa keski-ikäistymistä. Turha pokkurointi ja kiltisti pyytäminen ovat vuosien vieriessä karisseet pois. Keski-ikäistä sairaanhoitajaa ei vaienneta tai tallota enää muiden jalkoihin. Suoraan sanottuna ei kiinnosta, onko sitä työpaikalla hankalan vai kivan sairaanhoitajan maineessa. On mitä on. Rivit ovat kuitenkin suorat nuorempien kollegoiden kanssa muun muassa siinä, että kutsumusammatissa kituuttamisen aika on jäänyt suomalaisen hoitotyön historiaan.
Varmaan koko tämä teksti on yhtä keski-ikäistymistä kukkeimmillaan. Kokemus ei tuo mukanaan vain avoimuutta, vaan myös kaihon ja oi niitä aikoja tekstien kirjoittamisen tarpeen. Se yltyy välillä sellaiseksi paatokseksi, että suurin osa kuulijoista muljauttelee pian silmiään. Siinä mielessä nämä keski-ikäisen äijän pohdinnat sairaanhoitajan työstä ovat kuin välitilinpäätös. On tehtävä omat päätelmänsä hoitotyön suhteen, vaikka tilikausi on vielä pahasti vaiheessa.
Lue myös: Mitä hoitaja entisestä työnantajastaan kertoo?
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
