Jaksaa, ei jaksa, jaksaa

Oletko koskaan mennyt innosta puhkuen töihin vain huomataksesi, että työmäärä ylittää sietokykysi? Toisin päinkin voi tapahtua. Raahaudut töihin, jossa hyvä tekemisen meininki tempaa sinut mukaansa. On outoa, miten jaksaminen voi niin paljon vaihdella.

Tarkemmin asiaa pohtiessa, omaan jaksamiseen vaikuttaa moni asia. Kaikki lähtee siitä, miten hyvin hoitaa itseään. Sen tiedostamisesta ja kuuntelemisesta, mitä omalle elämälle oikeasti kuuluu. Asiaa on helppo pohtia, kun nukkuu ja syö hyvin, kykenee liikkumaan ja tyhjentämään mielen helposti työasioista. Esimerkiksi erokriisistä masentuneena oman itsensä hoitaminen voi jäädä helposti päivittäisen selviytymisen jalkoihin.

Hoitotyö vaatii toisen ihmisen asemaan asettumista, auttamista, kuuntelua ja rinnalla kulkemista. Hoitajan käsistä kun näkee elämän. Samalla hoitotyön tekijältä vaaditaan joka vuosi niin paljon lisää nopeutta, tehokkuutta ja säästöjä, että käsistä on lähteä iho. Se on hieno tavoite kansantalouden kannalta, mutta voi repiä hermot silpuksi työpaikalla. Joinain viikkoina tuntuu, että hoitotyössä selviytymiseksi tarvittaisiin supervoimia. Onneksi avustava robotiikka on jo astumassa puuttuvien käsiparien tilalle.

Kuljemme sosiaali- ja terveyspalveluissa yhä vakaammin kohti yksilön vastuuta ja valinnanvapautta. Se tarkoittaa, että autettava ottaa vallastaan enemmän vastuuta. Vapaus on helppo ottaa avosylin vastaan, mutta ketä ihminen syyttää, kun valinta osoittautuu vääräksi? Ei aina itseään vaan sitä, miksei hoitaja ammattilaisena puuttunut terveysvalintaan. Silloin ovat välillä mutkut, sitkut ja hoitajan jaksaminen koetuksella.

Hoitotyö on myös asia, joka seuraa mukana arkeen. Ei aina niin, että jokainen kummin kaima tarttuu puhelimeen, kun terveys reistailee. Eniten se näkyy kauppareissulla ostovoiman vähentymisenä ja laskunipun tipahtaessa postiluukusta. Se mitä hoitotyöstä jää käteen, ei aina lämmitä mieltä. Palkkojen halpuuttaminen on ollut jokaisen neuvottelukierroksen kuuma peruna jo vuosikymmeniä. Siksi moni painaa jo kahden työn loukussa. 

Hoitotyön suola ovat samassa liemessä olevat huippuhyvät työkaverit, ihanat potilaat ja omaiset. Kutsumuksella ei toki elä, mutta kiitos lämmittää hoitajan mieltä aina. Hyvä lisäkoulutuspäivä, oikein ajoitetut työvuorot ja lomat vain parantavat tilannetta. Kun saa happinaamarin välillä omille kasvoilleen, niin jaksaa taas kiittää kollegoitaan, esimiehiään ja potilaitaan hyvin sujuneesta matkasta.

Hoitajat ovat lopulta varsin vähään kiitollisia. Enemmänkin saisi jaksamisesta ja työolosuhteista pitää meteliä. Tässä ihailen erityisesti nuoria hoitajia. Heillä on osaamista, energiaa ja asennetta sanoa, mikä heille työpaikalla sopii ja mikä ei – vaikka sitä joku jaksaa aina kauhistella. Enemmän soisi hoitoalalle ajattelua, että itsestä ja omistaan on pidettävä huolta, jotta jaksaa tehdä töitä.

Lue myös Ajatuksia hoitotyöstä, jota moni ei ikinä tekisi. 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.