Meihin on tiukasti iskostunut pula-ajan aate, ettei Jumala laiskoja ruoki. Siksi hyvä hoitaja vetää joka päivä töissä puolimaratonin, ei kulje koskaan tyhjin käsin, vie, tuo ja puunaa sormet rakoilla kaikkien muidenkin puolesta. Ikään kuin hoitotyössä ei tarvitsisi lainkaan istua ajattelemaan, suunnittelemaan, arvioimaan tai pitämään taukoja lukuisten työtehtävien välillä.
Hoitotyössä erityisesti tekemällä tehty kiire voi olla myös suojautumiskeino kuormittavilta työtilanteilta. Kiireisellä touhuamisella voi juosta karkuun sitä, että hoitotyön ydin koskettaa liian raa´asti itseä. Sairaan ihmisen vierellä oleminen, hänen kannattelunsa, hoitaminen ja välillä puolestakin tekeminen on yllättävän raskasta keholle ja mielelle. Varsinkin silloin, kun omassa elämässä myrskyää.
Moni potilas myös kommentoi, että teillä on varmaan kiire, muttei se ole näkynyt häntä hoidettaessa. Se mikä näkyy potilaalle, on vain pintaraapaisu hoitajan työmäärästä. On totta, että hoitajan lopulta näyttäessä kiireiseltä, hän todella on sitä. Silloin töitä huhkitaan jo kuin tuli olisi jossain irti. Tosin silloinkin on taitolaji, miltä kiire tai kiireettömyys näyttää potilaalle ja hänen läheisilleen.
Hoitajapulan aikana on tosin jo pitkään ollut ongelma, että hoitotyössä pyritään samaan suoritukseen ja tulokseen, puuttuu työvuorosta hoitajia tai ei. On vaikea sanoa toiselle ihmiselle silmästä silmään, että tänäänkin meiltä puuttuu hoitajia. Teemme vain pakolliset hoitotoimenpiteen, joilla jäät henkiin. Muuta ei ehditä.
Erityisen epäreiluksi peli työnantajan kanssa muuttuu, kun sairauslomalaisten ja sijaiskieltojen lisäksi töitä tehdään haamuhoitajien kanssa. Siksi moni hoitaja huokailee kotona, että mitenköhän ne siellä töissä oikein vajaamiehityksellä pärjäävät. Ja se on virhe.
Hoitotyö nähdään oudosti edelleen yleisammattina koulutustason nousemisesta huolimatta. Suurin osa työtiimin muista ammattiryhmistä on rajannut itselleen oman erikoisalansa asiantuntija-aseman. Osa taas on palkattu töihin ostopalvelusopimuksella. Vai kuinka monta kertaa olette nähneet vaikkapa lääkärin tai psykologin korjaavan potilaan oksennukset lattialta, kun ostopalvelusopimuslaitoshuoltajaa ei sinä päivänä syystä tai toisesta ole työvuorossa?
Monen muun sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen on helpompi rajata työtään. Sanoa, että kalenteri on tältä päivältä täynnä, ostopalvelusopimukseen ei kuuluu muuta tai potilaan tiettyjen tarpeiden täyttäminen ei kuulu asiantuntijatyöhön. Hoitajan kiire syntyy siis myös liiallisesta venymisestä, piian tehtävistä, tekemättömien töiden paikkaamisesta ja yrityksestä sujuvoittaa potilaan hoitoa. Ehkä hoitajienkin kiire helpottaisi, jos he keskittyisivät vain siihen mistä heille maksetaan palkkaa eli perushoitotyöhön.
On totta, että työkiireet ovat suhteellinen käsite. Se mikä toisessa työyksikössä on kiirepäivä, on normisetti tai rauhallinen toisessa. Siksi kiireestä ja kiireen tunnusta kannattaa hoitajien porukalla töissä puhua. Miettiä, mitä jatkuvalle kiireelle tai kiirejaksoille on tehtävissä. Lopputulos ei voi olla, että kiireestä saa edelleen hoitotyössä kunniamerkin.
Lue myös: Kun hoitajat loppuivat Suomesta.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
