Uskon, että moni on minusta toista mieltä. Itse kuulun niihin ihmisiin. Olen menestynyt vaatimattomalla urallani vain, koska olen utelias ja työtä pelkäämätön. En myöskään pelkää sanoa, mitä ajattelen. Sekin jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Hoitajien puolen pitäminen äänekkäästi ja vaikenemisen kulttuurin vastustaminen julkisesti on ollut pitkä ja kivinen tie.
Minulle on vuosia kestäneen urani aikana sanottu paljon kaikenlaista. Esimerkiksi, että ajattelen varmasti olevani muita fiksumpi. Se ei pidä paikkaansa. En ole kouluttajana, asiantuntijana tai kirjailijana muita älykkäämpi. Niissä tehtävissä tarvitaan pitkiä työtunteja ja kykyä keskittyä olennaiseen, vaikkei fiksuudesta varmasti olisi haittaa.
Keikkasairaanhoitajana olen pitkälti myös oppijan roolissa, koska hoitotyön käytännöt kehittyvät hurjaa vauhtia. Käytännön hoitotyön todelliset asiantuntijat ovat arkisessa pula-ammatissa päivittäin raatavat hoitajat. Olen heille ikikiitollinen saamastani kollegiaalisuudesta, tuesta ja ohjauksesta. Sitä osaamista välitän mielelläni kouluttajana eteenpäin.
Viimeksi epäonnistuin käytännön hoitotyössä viisi kertaa laskimon sisäisen lääkehoidon laskutentissä, kunnes onnistuin. Jos olen siis jossain asiassa guru, niin epäonnistumisessa. Sen lisäksi olen ärsyttävyyteen saakka sisukas jankkaamaan samoista asioista hoitotyössä, vaikka vuosia.
En myöskään nöyristele ketään, jotta jaksan tehdä hoitotyötä. Sen sijaan olen oppinut pyytämään tarvittaessa apua. Keräämään ympärilleni taitavia ja rohkeita asiantuntijoita, jotka osaavat hoitotyön ja sen teoriat minua paljon paremmin. Tällaista sarjaepäonnistujaa kohtaa muuten nopeasti julma menetettyjen mahdollisuuksien todellisuus.
En olisi tässä ilman minua auttaneita ihmisiä. En ymmärtäisi kipua, jota potilaani kokee, jollen olisi kantanut elämässäni edes jyvää siitä. En kykenisi kouluttamaan ja kirjoittamaan, jollen olisi itse kärsinyt vaikeuksista oppia jotain asiaa. Enkä olisi yhtä vahva, jollen olisi aikanaan satuttanut itseäni väkivallan, henkisen prässin ja rankan loan heiton kohteena. Oppinut, että menetettyään riittävästi, löytää itsensä niin omassa elämässään kuin työelämässä.
Olisin siis lentokoneessa istuessani halunnut kertoa hoitotyön gurunsa kohtaavalle henkilölle, etten tunnista hänen kuvauksestaan itseäni. Tunnustan olevani guru siinä, miten kaadutaan näyttävästi kuralammikkoon, noustaan ylös, puistellaan isommat kurat pois ja jatketaan töitä. Ja siinä, miten täysin takki tyhjänä uskotaan työn tavoitteiden joskus vielä toteutuvan. Gurun sijasta olen lukuisten epäonnistumisten kautta työssäni oppiva ja ajoittain hyvin onnistuva rautainen unelmoija.
Lue myös: Empatia on hoitajan työssä tärkeä mittari.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
