Hoitotyö on asennekysymys

Sinä päivänä jokaisen potilaan tilanne oli ottanut takapakkia ja läheiset kyselivät ymmärrettävästi kuin herhiläiset potilaiden hoitosuunnitelmista. Työkaverit tuntuivat kireiltä ja jännittyneiltä, koska kaikista ponnisteluistamme huolimatta monen vakavasti sairaan potilaan vointi heikkeni. Olisimme tarvinneet vähintään neljä sairaanhoitajaa lisää työvuoroon.

Huokaisin taukohuoneessa kymmenen minuutin juoksulounaalla patonkia suuhun tunkien, että onpa tänään kiire. ”Hoitotyö on asennekysymys”, sain topakan vastauksen kollegaltani. Sairaanhoitajalta, joka ei työvuoronsa aikana käynyt WC:ssä, istunut alas tai syönyt murustakaan.

Jäin miettimään, mitä hän kommentillaan tarkoitti. Sitä, että orjantappurakruunua vaan syvemmälle päähän niin että veri tirskahtelisi osaston käytäville, vai? Että hoitajan kannattaa juosta kahdeksan tuntia pitkin osaston käytäviä syömättä ja juomatta, jotta välttää vessahädän. En usko, että sillä tavoin jaksaa hoitotyössä pitkään, vaikka työssäjaksaminen on toki varsin henkilökohtainen kokemus.

Yksi vaihtoehto on, että hän ajatteli asenteeni hoitotyöhön olevan väärä. Hänen asenteensa oli, että heikot sortuvat elon tiellä. Hän vaikutti ajattelevan, että jollei herra hoitaja kykene työskentelemään paineessa, tarkasti, nopeasti ja alati pirteänä pampulana, niin sellaista työntekijää ei osastolla kaivata. Siksi voisin pysyä poissa jaloista valittamasta.

Toisaalta, tokkopa kiirevoivottelustani oli mitään hyötyä. Jokainen näki, kuinka kiire meillä kaikilla oli. Hän ajatteli ehkä ihan oikeutetusti, että ketä kiireestä ruikuttaminen auttaa. Ei ehkä ketään, mutta itselleni olisi riittänyt ymmärtävä naurahdus. Tilanteen keventäminen ja tunteen jakaminen, että samassa veneessä seilataan työvuoro loppuun asti. Olisin kaivannut häivähdyksen esimerkiksi empatiaa, solidaarisuutta tai työkaveruutta.

Olen samaa mieltä siitä, että hoitotyö on asennekysymys. Mutta onko se oikea asenne työkaveria kohtaan, että pidä suusi kiinni, suorita työvuoro tauotta läpi ja lampsi kotiin? Kiireen syiden selvittämiselle on oltava kiireen keskelläkin aikaa. Työtahti voi helpottaa, kun työn tekeminen virtaviivaistetaan. Armottomassa asennekeskustelussa voidaan silti viestiä, että hoitotyöstä selviäminen on omasta kyvykkyydestä kiinni, vaikka kiireen takana olisi esimerkiksi riittämättömät resurssit tehdä työ hyvin ja tunnollisesti.

Voihan olla niinkin, että työkaverini oli kuin papukaija. Hän oli huomannut kiireen ja maininnut siitä aikanaan ääneen. Hänelle oli tokaistu samankaltaiset sanat, ettei kiire valittamalla lopu. Hän oli kiukustunut, sisuuntunut ja sulkenut suunsa. Nyt hän napautti kirein huulin saman vastauksen minulle kuin rikkinäinen puhelin. Enempää asiaa ajattelematta, hän tuli luoneeksi tietynlaisen työpaikkakulttuurin. Sellaisen, jossa on hyväksyttävä jatkuva yletön kiire tai muuten hoitaja ei ole työhönsä kelvollinen.

Tilanteesta on jo vuosia aikaa, mutta muistan sen edelleen kuin eilisen päivän. Asiaa hetken pohdittuani päätin silloin yhden asian. Mitä kiireempi työvuorossa on, sitä useammin pysähdyn ja mietin hetken mitä seuraavaksi kannattaa tehdä. Joskus juuri säntäily paikasta toiseen aiheuttaa turhaa työtä. Siitä huolimatta, että asenne ja kiireinen toiminta vaikuttaisivat ensi näkemältä tehokkaalta työskentelyltä.

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.