Hoitoalan paras pitovoimatekijä ovat mahtavat hoitajakollegat

Olen pääsääntöisesti huippuylpeä hoitajakollegoistani. Kerron opettaessani hoitotyön opiskelijoita, että minulle sairaanhoitajan ammatti on ollut maailman paras ammatti. Se on opettanut lukuisia asioita itsestä, terveydestä ja ihmisen haavoittuvuudesta. Kutsuessani opiskelijoita kollegoikseni huomaan hartioiden kohoavan ylpeydestä ja kasvojen kirkastuvan.

Väitän, että suurin pitovoimatekijä hoitoalalla ei ole koulutus, palkka, työvuorot tai työpaikka. Tärkeintä ovat hoitajakollegat, joiden kanssa työt sujuvat. Se koskee niin opiskelijoiden ohjaamista kuin arkista hoitotyötä ja sen johtamista työpaikalla. Vastuu kollegiaalisuuden opettamisesta ja siihen kasvamisesta on hoitajien ammattikunnalla itsellään.

Jokainen hoitaja muistaa uraltaan ne työvuorot, joissa on ollut työn imua. Haastavatkin hoitotilanteet on hoidettu silloin ylpeästi ja ammattitaidolla. Miksi? Koska hoitajilla on ollut täysi luotto kollegoihinsa. Työn ytimessä on ollut ajatus, että olemme yhdessä enemmän.

Selvittämättömät ristiriidat työporukan sisällä näkyvät heti hoitotyön tekemisessä. Luovuuden tappavan ja tukahduttavan meiningin huomaavat potilaita myöden kaikki. Tyytyväisen työporukan taas aistii katseista, tavasta puhua, keskittymisestä työhön, iloisesta puheensorinasta ja leppoisasta huumorista. Tärkeää on, että ristiriidat sovitaan, eikä ketään syrjitä.

Teen keikkasairaanhoitajana jatkuvasti alalla töitä uusissa työyhteisöissä. Näen ja kuulen heti perehdyttäjän tavasta ohjata minua, millainen meno osaston henkilökunnalla keskenään on. Huomaan helposti työporukasta, missä ammattiylpeyden kanssa mennään. Sen huomaa esimerkiksi hoitajien tavasta kohdella potilaita. Siitäkin huolimatta, että usein hoetaan mantraa, jonka mukaan henkilökunnan asiat eivät vaikuta potilaisiin.

Huonot välit ovat kuin hälytyskellon kalkatus, joka kuuluu kauas. Taukohuoneeseen tai takakansliaan vetäydytään kuppikunnissa supisemaan työkavereista ilkeyksiä. Kaikille ei puhuta arvostavasti, kollegiaalisesti tai edes peruskäytöstapoja kunnioittaen. Hyvän työilmapiirin vallitessa taas hoitajat puhuvat toisistaan selän takana hyvää. Töihin tullaan mielellään ja töistä lähtiessä huikataan kiitokset kollegoille työvuorosta. Ei ole vaikea arvata kumman työpaikan keikkakutsuun hoitajat mieluummin vastaavat.

Hyvinvoivissa työpaikoissa on helppo huomata työnantajan vaikutus. Hoitajia kuullaan ja työterveyshuolto on tehtäviensä tasalla. Työporukka saa ideoida ja toteuttaa työssäjaksamista edistäviä asioita työpaikallaan. Asiakkaidenkin palautetta hoitohenkilökunnasta kuunnellaan herkällä korvalla. Ne ovat arvovalintoja. 

Fiksu työnantaja tukee hoitajien kollegiaalisuuden syntymistä päivittäisessä työssä. Esihenkilö on paljon vartijana siinä, miten hän luo paikkoja kollegiaalisuuden syntymiselle ja nostaa esiin epäkollegiaalista käytöstä. Esihenkilön oikeudenmukaisuus ei ole ainoa kollegiaalisuuden mittari. Viime kädessä vastuu kollegiaalisuudesta perustuu jokaisen hoitajan ammattietiikkaan. Siksi on tärkeää, että meistä jokainen pitää hoitoalan parhaasta pitovoimatekijästä hyvää huolta.

Lue myös: Mitä hoitaja entisestä työnantajastaan kertoo? 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.