Hoivaskandaali on paisunut ison mittakaavan kansalliseksi kriisiksi. Yksityiset suuryritykset ovat – aiheuttamastaan syystä – pettyneiden ja vihaisten asiakkaiden silmätikkuna. Samalla lähes koko sosiaali- ja terveysala on ajautunut ison luokan imago-ongelmaan. Pula osaavista hoitajista kun ei parane hokemalla, että on meillä jossain niitä hyviäkin hoitoalan työpaikkoja.
Ei pitäisi tulla yllätyksenä, että minkä tahansa käsityötä ja henkilökohtaista asiakaspalvelua tarjoavan työnantajan palvelun laadun tuottaa viime kädessä henkilöstö. Siksi hyvinvoivaan ja riittävään henkilökuntaan tulee satsata rahaa. Näin ei monessa sosiaali- ja terveysalan työpaikassa ainakaan hoitajien osalta ole. Silloin on turha ihmetellä rekrytointivaikeuksia ja perustella sillä huonosti johdettua ja ruokotonta hoitoa.
Halutussa työpaikassa hoitajan työnkuva on niin selvä, että siihen kuuluvat asiat ovat läpinäkyviä. Kriteerit ja palkan lisät perustuvat hoitajan koulutukseen, ammattiosaamiseen, erityisosaamiseen ja potilaiden hoitoisuusluokitukseen. Kuulostaako heprealta? Sitä se onkin, jos tuijotetaan vain mitä alimitoitetusta budjetista jää viivan alle. Silloin hoitajat ovat vain pakollinen kuluerä, eivät työpaikkansa suurimpana ammattiryhmänä sen paras käyntikortti.