Mainio – Jan Holmberg

Hoitoalalla puskaradio toimii

Kuvateksti
Kuva: Pixabay

Hoitajat ovat tosi reilua porukkaa. Kysymykseen millainen joku hoitoalan työpaikka on, tulee vastauksia nopeasti ja suorasukaisesti. Siellä on tosi hyvä osastonhoitaja, ihan ok paikka, siellä on tapahtunut paljon muutoksia, tosi paljon työntekijät vaihtuva tai eivät kuulemma saa sinne mistään hoitajia. Hoitoalalla puskaradio siis toimii.

Puskaradio on leikkimielinen nimitys kuulopuheen kautta kulkevasta tiedosta. Se on työpaikasta kertova epävirallinen tietokanava. ”Tieto” on tosin suhteellinen asia, koska kuulopuhe voi olla yhtä hyvin tosiasioihin perustuva kuin täysin keksitty kokemus. Tosin monelta hoitajalta kuultu samansuuntainen arvio vahvistaa yleensä puskaradiosta kuultua viestiä. Hoitoalan haluttu työpaikka on puskaradiosta kuultuna kuin magneetti

Työnantaja saa polttaa rekrytointiin miten paljon rahaa tahansa. Se voi luoda positiivista imagoa ja lupailla vaikka kuun taivaalta hoitajalle. Jos puskaradio kertoo toista, vahinko on jo tapahtunut. Hyviä hakijoita tuskin sen jälkeen näkyy tai kuuluu. Siksi monen työnantajan mielestä kultaisena kimalteleva työpaikka kärsii hoitajapulasta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ongelma on, että rekrytointi-ilmoituksissa lähdetään helposti keulimaan. Niissä kehutaan työpaikan joustavuutta, kannustamista ja hoitajasta välittämistä. Maalaillaan kuvaa arvostavasta ja huumorintajuisesta työpaikasta, jossa jaksetaan puhaltaa yhteen hiileen. On hienoa, jos rekrytointilupaukset pitävät.

Edellä mainittuihin vaalilupauksiin pettynyt hoitaja äänestää pian jaloillaan. Kokemus soi hoitajien puskaradiossa suurella todennäköisyydellä heti, kun työpaikan etuovi on sulkeutunut hänen takanaan. Silloin työnantajan on turha ihmetellä, miksei edes hoitajasijaisia saada mistään

Hoitoalalla työpaikalle voi olla eduksi sekin, ettei siitä kuulu juuri mitään puskaradion kautta. Se voi tarkoittaa, ettei moitittavaa löydy, muttei työpaikka yllä hoitoalan top kymmeneenkään. Yksi syy voi olla sekin, että radiota kuunnellessa linjoilla ole ketään, joka olisi kyseisessä työpaikassa aiemmin ollut.

Harvoin puskaradio on täysin väärässä, mutta kyllä sitäkin tapahtuu. Toisinaan kokemus voi olla kuin TripAdvisorin matka-arvostelusta. Vahvasti väritetty kokemus, jonka on aiheuttanut kurja ja hurja sarja väärinkäsityksiä. Voi käydä niinkin, että hoitajien työtä kehitetään niin kiivaassa tahdissa, että puskaradio on hieman jäljessä siitä, mitä työpaikalla reaaliajassa tapahtuu. Ex-työpaikkaa voidaan yrittää myös tahallaan mustamaalata, mutta sen kumoavat varsin nopeasti positiiviset arviot ja suorasukaiset ei-oo-totta kommentit. 

Työnantajan kannattaa siis pitää huolta, että hoitajien puskaradiossa soi omasta työpaikasta positiivinen sävel. Kyllä siellä työnantajan, talon viestinnän ja rekrytointia tekevienkin sana painaa. Työnantaja voi huoletta viestiä puskaradioon työpaikkamainoksensa, jonka mukaan haettava hoitaja voi hehkua, elää ja iloita potilaiden ja työporukan kanssa. Mutta. Sen on syytä pitää myös paikkaansa.

Lue myös: Hoitajat ja hoivajätit kohun keskellä

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Mainio Jan Holmberg.
Kirjoittajana

Mainio – Jan Holmberg

Olen sairaanhoitaja, kouluttaja ja tietokirjailija. Bloggaan mainioista asioista, jotka eivät jätä kylmäksi.

Katso kaikki kirjoitukset