Vajaa vuorokausi. Siinä ajassa Tehyn ja Superin ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla oli välitön vaikutus potilaiden hoitoon. Kriisiviestejä alkoi kantautua muutamassa tunnissa julkisuuteen ympäri Suomea. Päivystykset ruuhkautuivat, leikkauksia peruttiin, tehoyksiköistä loppuivat hoitajat ja hoitajavastaanotto suljettiin. Potilaita hoidettiin kiireemmin, eikä osa potilaista saanut parasta mahdollista hoitoa.
Innokkaimmat julistivat sosiaalisessa mediassa hoitajien lakkoilevan. Mediassa annettiin ymmärtää, että hoitajien työtaistelu vaarantaa jopa potilasturvallisuuden. Ei pidä paikkaansa. Hoitajat tekevät edelleen työnsä työnantajan ennalta suunnitteleman työvuorolistan mukaisesti. Silloin ei ole kyse lakkoilusta. Mitä taas tulee potilasturvallisuuteen, siitä vastaa lain mukaan työnantaja.
Välittömät kriisiviestit sairaanhoitopiireistä osoittavat hälyttävällä tavalla yhden asian. Normaalissa työtilanteessa ilmeisesti iso osa työnantajista ei kykene vastaamaan potilasturvallisuudesta. Ilmeisesti kaikki työnantajat eivät voineet taata myöskään riittävästi hoitajia kaikille potilailleen. Syyt vaihtelivat, ulkona oli liukasta ja potilailla tarttuvia tauteja. Selityksen makua. Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä lepää päivittäin alipalkattujen, mutta korvaamattomien hoitajien venymisen varassa. Eihän voi olla totta, että potilasturvallisuuden vaarantumisen pelossa hoitajat peruuttavat jatkuvasti omat ja perheensä menot. Eihän?
