Hoitajapulan syvennyttyä terveydenhuollon kattavuus, hoitoon pääsy ja jäljelle jääneiden hoitajien jaksaminen ovat koetuksella. Sosiaali- ja terveysalan uudistamisen käytännön toteutus tulee ontumaan pahasti ja valinnanvapaus kaventunee sinne, missä tekijöitä on. Tyhjästä kun on kenenkään paha valita.
Ilman hoitajien tekemiä jatkuvia joustoja - työnantajan hyväksi - potilasturvallisuutta ei edes nykyisellään Suomessa voida turvata. Sen osoitti taannoin hoitajien joukkokieltäytyminen ylitöistä ja vuoronvaihdoista. Päätöksellä oli vajaassa vuorokaudessa välitön vaikutus potilaiden hoitoon.
Nyt puhutaan hoitajamitoituksista lukuina ikään kuin hoitajat olisivat vain numeroita. Käytännössä hoitajapula tulee näkymään entistä enemmän myös sosiaali- ja terveysalan sisällä. Onko esimerkiksi vanhusten hoitotyö tai päihdepsykiatrialla työskentely yhtä houkuttelevaa, kun leikkaussalin tai päivystyksen työ? Kyse ei ole lopulta edes mieltymyksistä tai osaamisesta.
Kaikista ihmisistä ei ole mihin tahansa hoitotyöhön, eikä kukaan hallitse kaikkia hoitotyön erikoisaloja. Osa hoitajista kokee esimerkiksi mielenterveys- ja päihdehoitotyön omakseen. Osa sanoo heti, että heidän on vaikea kuvitella tekevänsä millään ehdoilla sellaista työtä. On työnantajasta kiinni, miten se onnistuu houkuttelemaan hoitajat töihin eri toimipisteisiinsä, eikä vain kotimaasta.
Maailman terveysjärjestö arvioi, että maailmassa tarvitaan yhdeksän miljoonaa sairaanhoitajaa ja kätilöä lisää vuoteen 2030 mennessä. Miksi elämänsä matkalaukkuun pakkaava hoitaja valitsisi Suomen, kun maailma on täynnä avoimia työpaikkoja? Ainakaan silloin, jos heti rajan takana pelkkä peruspalkka nousee huomattavasti. Tuskin maahan tullaan ulkomaita myöden töihin vain kutsumuksesta suomalaista hoitoalaa kohtaan. Ja vaikka tultaisiin, niin kutsumuksestakin tulee maksaa ja palkita.
Viime vuosina moni päättäjä ja sosiaali- ja terveysalan työnantaja on turvautunut hoitoalalla porkkanoiden sijasta keppiin. Se on lyhytnäköistä ja kostautuu hoitajien rekrytointivaikeuksina. Näin on vaikkapa tiettyjen vanhuspalveluiden työnantajien järkyttävien toimien jälkeen ollut selvästi havaittavissa. Työnantajien olisi siksi kannattanut jo aikoja sitten katsoa peiliin. Olisi ollut syytä kysyä itseltään, asiakaslupausten lisäksi, mikä tekee työstä hoitajalle inhimillistä.
Pula-aika muodostuu myös pienistä alaa heikentävistä puroista. Hoitajat lähtevät Suomesta leveämmän leivän perään muihin maihin. Kunta-alalla hoitajat johtavat sairauspoissaoloissa ja alanvaihto siintää monella mielessä. Hoitotyöstä kun on tullut paikoitellen niin kuormittavaa, että keikkatyönä se voi vielä maittaa. Päätyönä siitä on tehty monen työntekijän keholle, mielelle ja sosiaaliselle elämälle liian kallis uravalinta.
Edellä mainituista tekijöistä syntyviä jokia yhä useamman päättäjän ja työnantajan on ollut mahdotonta padota. On tehty liian vähän liian myöhään hoitajien työolojen parantamiseksi, ja se on ollut arvovalinta. On ollut varaa ajatella, että hoitajiksi tulijoita riittää ja keskittyä kalliiden hallintohimmeleiden kehittelyyn.
Hoitajapulan kynnyksellä on unohdettu perusasiat. Teknistyvästä terveydenhuollosta huolimatta, hoitotyö on jatkossakin ihmissuhde- ja käsityöammatti. Sosiaali- ja terveysalalla laadukas työ vaatii tekijänsä, muuten tulee ruumiita. Onko se hinta, jonka olemme hoitajia halpuuttaessamme valmiit maksamaan?
Lue myös: Hoitoalan haluttu työpaikka on kuin magneetti.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
