Hoitajan työssä tarvittava empatia perustuu taitoon asettua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää hänen tunteitaan ja tarpeitaan, ei niinkään omakohtaiseen kokemukseen. Käytännössä se tarkoittaa toisinaan esimerkiksi kuuntelemista ja läsnäoloa, toisinaan taas konkreettista apua ja tiedon jakamista.
En näe aina tarpeellisena tuoda hoitotyössä esiin henkilökohtaisia kokemuksiani tai pitkäaikaissairauksiani. Viiteenkymmeneen ikävuoteen mahtuu enemmän kuin tarpeeksi henkilökohtaisia kokemuksia erilaisista hoitotilanteista, sairauksista, oireista, elämän kriisitilanteista, selviämisistä ja menetyksistä.
Erityisesti yhdessä asiassa otan saamani kritiikin ilomielin vastaan. Meistä kukaan ei voi tietää, miltä toisesta tarkalleen ottaen tuntuu minäkin hetkenä. Siksi teen toki työssäni arviointivirheitä toisen ihmisen tunnetiloista. Se on varsin inhimillistä meille kaikille.
Ymmärrän toki, että jokainen potilaani on yksilö. Valitettavasti minulla on yksilöllisen ja potilaslähtöisen hoitotyön toteuttamiseen yhä vähemmän mahdollisuuksia ja resursseja työvuoroni aikana. Kiireiset työvuorot ja stressi voivat heikentää empatiakykyäni, koska ne syövät huomiotani pois tunnekirjojen ymmärtämisestä ja keskittymisestä.
Ja ei. Edellä mainittu ei oikeuta tylyyttä tai epäempaattisuutta potilaita kohtaan. Ymmärryksen tarjoaminen potilaaille antaa heille mahdollisuuden tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään.
Kaikkein haastavimpia työssäni ovat hetket, jolloin ymmärryksen osoittamistani tai kompromissiehdotustani ei syystä tai toisesta oteta vastaan. Mutta sekin on inhimillistä, erityisesti hoidollisissa kriisitilanteissa. Siksi yhtenä lähtökohtana työssäni keikkasairaanhoitajana on, että jokainen potilas ja hoitotilanne syventää ymmärrystäni hoitotyöstä vielä vuosikymmenien työvuosien jälkeen.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
