Sairaanhoitajana käteni ovat koskettaneet monenlaisia ihmiskohtaloita. Ne ovat pesseet vastasyntyneen ja silittäneet kuolevan poskea. Ne ovat annostelleet lääkkeen sairauskohtaukseen, elvyttäneet ihmisen takaisin elämään, ja halanneet niin elämänhalunsa saanutta kuin menettänyttä.
Käteni ovat kohonneet hoitotyössä sekä ihmetyksestä että itkusta kasvoilleni. Ne ovat suojanneet minua väkivaltaisen potilaan iskuilta, ja laskeutuneet lohdutukseksi ja suojaksi hädissään olevan hartioille. Olen napannut potilaan kiinni ennen kuin hän satuttaa itsensä, ojentanut ruokatarjottimen toivottaen hyvää ruokahalua, ja tervehtinyt sitten huolestuneena ja hiljaa huonosti voivaa potilastani.
Kosketukseni on ollut potilaalle tuttu ja turvallinen, tuntematon ja pelottava tai liian kylmä ja kovakourainen. Onnistuessaan kosketukseni on ollut ainutkertainen, auttava ja ihmisarvoa kunnioittava. Epäonnistuessani potilaan elämä on valunut kuin hiekka sormieni välistä autiomaahan. Joskus ihmistä on voinut kosketta enää vain katseella, läsnäololla tai muutamalla hänen tärkeäksi kokemallaan sanalla.
