Ratkaisuja katastrofaaliseen tilanteeseen haetaan toki myös Suomen rajojen sisältä. Mutta missä luuraavat kaikki Matit ja Maijat, jotka kouluttautuisivat auttamaan erityisesti ikäihmisiä? Yhä hiljaisempaa on viime vuodet ollut.
jo muutamia vuosia on raportoitu oppilaitosten hakijamäärien laskusta. Viime vuonna esimerkiksi Imatralla lähihoitajaryhmän opintoihin haki vain yksi henkilö. Koulutusrahoitukseen ja opiskelijoiden etuuksiin suunnatut leikkaukset eivät ainakaan helpota opiskelijoiden tilannetta. Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen ei sekään ole saanut hurraahuutoja hoitoalalle alanvaihtoa harkitsevilta.
Jos onnistummekin kouluttamaan hoitajia alalle, niin seuraavaksi törmäämme keskusteluun työssäjaksamisesta, työhyvinvoinnista ja työoloista. Mitä kuuluu? -työhyvinvointitutkimuksen mukaan kunta-alan sairaanhoitajien ja lähihoitajien työ on edelleen kuormittavampaa kuin muilla. Pelkästään yli 1 300 lähihoitajalla on riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle lähivuosien aikana.
Hyvä uutinen pandemiavuosiin verrattuna on, että hoitajien työhyvinvointi on hitusen parantunut. Siitä huolimatta Tehyn tuoreen kyselyn mukaan muun muassa erikoissairaanhoidossa nuorista hoitajista yli 90 prosenttia on harkinnut alanvaihtoa.
Useat hyvinvointialueet vastaavat nuorten hoitajien huutoon tarjoilemalla heille tulevat vuodet leikkauspaketteja ja yt-neuvottelukierroksia. Se näkyy hoitotyön arjessa, vaikka säästötoimenpiteet eivät suoranaisesti koskisi hoitajatyövuosien vähennyksiä.
Lopulta katseet on pakko suunnata eläkeläisiin. Josko eläkkeellä kitkuttelevat sairaanhoitajat palaisivat takaisin töihin? Vaikka näin joidenkin kohdalla kävisi, niin he eivät mitenkään korvaa katastrofaalista hoitajapulaa.
Mainitsemieni lukujen ja tulevaisuuden näkymien perusteella ennustan terveydenhuollolle, hoitoalalle ja potilaille synkkää tulevaisuutta.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
