Mutta minua läksytetään siitä, että olen liian hidas. Inhimillisellä työtahdilla ei tule riittävästi mitattavia suoritteita. Silloin raha ei liiku. Siksi osallistun tahomattanikin joka päivä hoitotyön olympialaisiin. Niissä on tehtävä nopeammin, tähdättävä korkeammalle ja kyettävä tekemään voimakkaampaa taloudellista tulosta. Vuosi vuodelta tuloksen tulee parantua, ja minä hoitajana vanhenen.
Nautin hoitotyössä siitä, että saan olla luova. Löytää ratkaisut hoitamani ihmisen kanssa hänen terveyspulmiinsa. Olla osa arkista elämää ja räätälöidä juuri hänelle sopivaa hoitoa. Rohkaista häntä kokeilemaan sellaista, mistä hänellä ei ole aiempaa kokemusta. Käyttää vuosien tuomaa hoitajan viisauttani hänen hyväkseen. Näyttää, kannustaa, hoitaa ja hoivata, vaikka kaikki toivo näyttäisi jo hänestä hävinneen.
Mutta tämä aika on sitä, että potilaan on hoivattava itse itseään. Hän surffaa sairaana verkossa, katsoo sieltä sopivat oireet, hoidot ja lääkkeet. Sitten hän astelee pikahoitopisteeseen hakemaan omahoitotarvikkeensa. Se on halpa ajatus, mutta käytännössä liian usein kuolleena syntynyt yritys. Sellaisessa järjestelmässä tärkein mantra on saada potilas pysymään kotona. Ei hakeutumaan ammattitaitoisen hoitajan luokse inhimilliseen vuorovaikutukseen. Se on kallista.
Hoitajapulassa innovatiivisimmat ja rikkaimmat bisnessepät miettivät, mihin hoitajia tai hoitajaesimiehiä ylipäätään tarvitaan. Mitä saadaan vastineeksi rahalle ja miksi maksetaan turhaan pitkistä hoitotyön koulutuksista? Jokainen voi katsoa hoito-ohjeet opetusvideolta, kysyä ohjeet robotilta ja hakea puhelinreseptinsä apteekista. Ei siihen hoitajia tai hoitajaesimiehiä tarvita.
Jonkinlainen pikakoulutettu avustaja, jaksuhalaaja tai tsemppihenkilö riittää kuulemma aivan mainiosti koulutetun hoitajan tilalle. Tätä laulua lauletaan vain siihen saakka, kunnes läheinen sairastuu vakavasti. Sitten karjutaan tuhansien kanssa samassa kuorossa, missä ne hoitajat ovat silloin kun niitä tarvitaisiin. Niinpä. Vastaus on, että katso itse sieltä koneelta.
Sairaanhoitajana sitä pohtii, onko onnellisuus siis sitä, että maailman onnellisimmassa maassa saa tuijottaa niska kipeänä mobiililaitetta. Maa, jossa kaivattaisiin enemmän kuin koskaan viisaita sanoja kivun ja surun hetkellä ja hoivaa yhä monimutkaisemmassa maailmassa. Kättä olkapäällä, joka parantaisi lohduttoman yksinäisyyden. Hoitajaa, joka näkee pienen ihmisen juuri sellaisena kuin hän on, kun tehokkuuden tavoittelu on mennyt yli inhimillisen sietorajan.
Mutta nyt hoitajiksi ei haetakaan enää hoitajia, vaan terveyslaitoksen respassa istuvia iloisia, kohteliaita ja nuoria palvelijoita. Sellaisia, jotka tietävät kaikesta vähän jotain ja joita on helppo kyykyttää, mutta intoa riittää. Kertakäyttöisiä palvelijoita nollatyösopimuksella, joiden mielestä maksavan asiakkaan on saatava sitä, mitä hän on terveyspalveluista netin kautta tilannut.
Näin se maailma muuttuu, huokaa vanha hoitaja keskellä iloista hurlumheitä ja kehittämiskiimaa. Etäältä katsottuna työ näyttää vielä hoitotyöltä, koska niin maailma nyt makaa. Ei hoitotyössä ole tarkoituskaan katsoa taakseen. Näin siis mennään, koska arvokas hoitotyö ei kuulemma tuota mitään.
Lue myös: Eduskunnassa tarvitaan hoitajan ominaisuuksia.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
