Väitän myös, että osaamispuutteideni vastapainoksi olen ajoittain tuonut mukanani keikkatyöpaikkaan uutta osaamista. Uskon, että tämän voivat jotkut hoitajakollegani, työtiimieni muut ammattilaiset ja potilaat todentaa.
Sairaanhoitajan korkeakoulutuksen ja lukuisia täydennyskoulutuksia suorittaneena keikkasairaanhoitajana pidän siis varsin yksipuolisena ja ajoittain kohtuuttomana keskustelua, jota julkisuudessa käydään keikkasairaanhoitajan osaamisesta ja palkasta.
Vakituisena hoitajana tai esihenkilönä koettaisin parhaani mukaan hyödyntää keikkasairaanhoitajan monipuolista kokemusta ja näkemystä erilaisista sote-alan töistä. Esimerkiksi se, että keikkasairaanhoitaja voi tehdä joitain toimenpiteitä perustellusti toisin, ei tarkoita sen olevan automaattisesti väärin. Myös ”talon tapa” tehdä hoitotyötä voi edustaa vanhentunutta käytäntöä.
Ja ei. En ole lyömässä kiilaa keikkasairaanhoitajien ja vakituisten hoitajien väliin. Päinvastoin. Ilman keikkasairaanhoitajia ei moni työpaikka pyörisi lainkaan. Sama koskee eittämättä vakituisia hoitajia.
Vakituisessa työssä on etunsa, josta keikkasairaanhoitajana voi vain uneksia. Silti en ole ottanut vastaan tarjottua vakituista sairaanhoitajan työtä pian pariin vuosikymmeneen.
Voisimmeko jatkossa miettiä entistä tarkemmin, miten keikkatyöntekijä perehdytetään mahdollisimman hyvin? Miten keikkalainen otetaan heti positiivisella asenteella mukaan työporukkaan ja työkaveriksi? Miten voimme oppia toinen toisiltamme, kuten fiksusti toimivassa työtiimissä tehdään?
Kannattaa siis heti kättelyssä selvittää, miten keikkalaisen ammattitaidosta saadaan paras hyöty irti. itse ainakin pidän siitä tavasta. Se kun on lopulta kaikkien työvuorossa ja hoitoalalla toimivien yhteinen etu, joka koituu lopulta potilaan parhaaksi.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
