Venyminen on loppunut

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä keikkasairaanhoitajan työt ovat osaltani toistaiseksi ohi. Valtakunnansovittelijan sovintoehdotus oli surkeudessaan kuin märkä rätti vasten kasvoja. Siksi hoitajalakko on oikeutetusti alkanut.

Keikkatyöpaikan oven sulkeuduttua en ole helpottunut. Olen hämmentynyt ja surullinen. Sovintoehdotus olisi merkittävästi heikentänyt hoitajapulassa kärvistelevää hoitoalaa. Miten sellaista esitystä voi edes kutsua pyrkimykseksi sovintoon?

Olen rehellisesti sanottuna todella vihainen. Tähän mennessä työnantajapuolen esitykset eivät ole sisältäneet riittäviä ehdotuksia hoitajapulan korjaamiseksi erityisesti palkkauksen ja työolojen osalta. Ilman nykytilan selkeää korjaamista hoitoalan veto- ja pitovoima romahtaa. Olen raivoissani siitä, ettei tätä hoitajien viestiä haluta edelleenkään kuulla.

Meistä hoitajista ei yksikään osallistuu lakkoon huvikseen tai ahneuttaan. Meillä on valtava huoli siitä, ettei ammattikoulutettuja ja osaavia hoitajia tulevaisuudessa enää riitä tai ole. Minä pidän tekemästäni merkityksellisestä hoitotyöstä, mutta työni jatkaminen on mahdotonta tarjotuilla työehdoilla. 

Olemme yhdessä hoitotyön asiantuntijoiden kanssa varoittaneet käsillä olevasta katastrofaalisesta hoitajapulasta iät ja ajat. Tutkineet, tilastoineet, luennoineet ja vääntäneet rautalangasta, miten käsiin räjähtävän tilanteen voisi välttää. Päättäjien pöydässä viestimme kaikuu edelleen kuuroille korville. Siksi ymmärrykseni päättäjiä ja työnantajapuolta kohtaan on loppunut.

Kun aplodit ovat parvekkeilta vaienneet, minulle sanotaan tylysti, että on turha vaatia parannusta työoloihin. Työnantajapuoli ehdottelee asioita, joihin ei yksikään arvonsa tunteva hoitaja voi suostua. Tässäkö on konkreettinen kiitos loputtoman venymisen, oman terveyden vaarantamisen, koronapandemian hoidon ja juhlapuheiden jälkeen?

Herkistyn, kun ajattelen miten järkkymättömästi kotijoukot tukevat päätöstäni osallistua lakkoon. Saan myös paljon kannustavia viestejä sosiaalisessa mediassa. Jokainen, joka on nähnyt hoitotyön nykytodellisuuden, on vahvasti päätökseni takana.

Ensimmäinen lakkoaalto käynnistyy osaltani tällaisissa tunnelmissa. Seison tiukasti samassa rivissä hoitajakollegoideni, Tehyn ja SuPerin neuvottelijoiden ja meitä tukevien kanssa. Venyminen on loppunut, joten nyt mennään voimalla päätyyn saakka.

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.