Työterveyshuollossa ajateltiin ihanan yltiöpositiivisesti. Näytin ihan kelpo hoitajalta. Työputkeni jälkeen minua odottaisivat kolme vapaapäivää. Jotain kivaa rentoutumista kotona ja jaksaisin taas jatkaa hoitotyössä, minua lohdutettiin.
Ongelma oli, että minä olin jo hoitajan sijaisen sijainen. Kaksi aiempaa olivat uupuneita. Olin liukumassa hoitoalan sylttytehtaalta rikki menneiden laitteiden kasaan. Ehkä olisin toipuakseni tarvinnut reiluksi kolmeksi viikoksi epäkunnossa-lapun otsaani.
Laitevian sattuessa se huomataan heti. Hoitajan uupumusta ei aina havaita ja vaikka havaittaisiin niin uusia hoitajia ei ole enää tulossa tilalle. Hoitajapulassa on siis saatava enemmän irti jäljelle jääneistä hoitajista, koska jatkuva potilasvirta ja hoitojonojen purkaminen eivät lopu.
Jos olisin antanut käyttää itseni aivan loppuun, niin olisin nyt työkyvytön. Takuuta työni jäljestä ei olisi ollut, eikä korjaaminenkaan olisi työnantajalle pidemmän päälle kannattanut. Mahdollisuus säädellä työkuormaani on yksi syistä, miksi siirryin keikkasairaanhoitajaksi ja tekemään töitä myös hoitoalan ulkopuolelta.
Freelancerina huomasin, että monella muulla alalla työskennellessäni kopiokoneella oli jatkuva huoltosopimus. Laitevika hoidettiin heti kuntoon. Jo lähtökohtaisesti laitteisiin satsattiin rahaa. Se kun maksoi itsensä pian takaisin.
Kokemuksesta olen oppinut töiden sujuvan vain, kun työssäni tarvitsemani laitteet pidetään tiptop-kunnossa. Tuotan työnantajalleni enemmän, kun työvälineisiini, minuun, ja työssäjaksamiseeni on panostettu riittävästi. Nyt tuntuisi käsittämättömältä olla kateellinen kopiokoneen laitevialle.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.