Vaikka hoitajana tehtäväni on auttaa, kannatella ja parantaa, en ole immuuni traumojen vaikutuksille omassa elämässäni. Työasu ei suojaa minua sijaustraumatisoitumiselta.
Oma traumatisoitumiseni voi ilmetä monin eri tavoin ja voin sekoittaa sen työuupumukseen. Seurauksiin kun kuuluvat muun muassa unettomuus, ahdistus, alentunut mieliala ja kyvyttömyys kohdata omia tunteitani. Lisäksi se voi vaikuttaa ihmissuhteisiini, ammatilliseen suorituskykyyni ja kokemaani elämänlaatuun.
Hoitajan kyvyttömyys tunnistaa sijaistraumatisoitumista voi johtua useista tekijöistä, kuten puutteellisesta koulutuksesta tai puutteellisista taidoista hoitaa itseään. Kokemukseen voi liittyä stigmaa tai häpeän tunteita. Ilmenemisen mahdollisuus häviää mielestä erityisesti kiireessä ja kuormittavassa työympäristössä.
Merkkejä sijaistraumatisoitumisesta voivat olla jatkuva väsymys, ärtyneisyys, univaikeudet, keskittymisvaikeudet, toistuvat painajaiset tai muutokset mielialassa. Hoitajan käytös voi muuttua, hän voi eristäytyä tai olla tunneherkkä. Lisäksi hoitaja voi tunnistaa sijaistraumatisoitumisen hoitotyössä voimakkaina emotionaalisina reaktioina tai liiallisena samastumisena potilaan kokemiin traumoihin.
On tärkeää, että hoitaja tunnistaa sijaistraumatisoitumisen merkit ja saa tarvittavaa tukea ja apua sen käsittelemiseen. Työnantajan on tarjottava hoitajalle riittävästi resursseja, kuten tietoa, kriisiapua, psykologista tukea ja mahdollisuutta työnohjaukseen. Sijaistraumatisoitumisen ehkäisemisessä avainasemassa on omien rajojen asettaminen.
Vaikka hoitajan työ saattaa olla raskasta ja haastavaa, se on myös äärimmäisen arvokasta ja merkityksellistä. Näin ollen sijaistraumatisoitumista voi olla entistä vaikeampi tunnistaa. Ilmiöstä tulee puhua enemmän, jotta sitä voidaan ehkäistä ja siitä johtuvia oireita hoitaa paremmin.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
