Neljäs ja viimeinen opiskeluvuosi ensihoitajaksi on käynnistynyt!

Elokuun viimeisellä viikolla alkoi koulu tiukalla kahden viikon tehohoito- ja päivystyskurssilla, jossa on pakollinen läsnäolo. Koska olin sopinut kesän sijaisuudesta jo tämän vuoden tammikuussa ja syyskuun ensimmäisen viikon työvuorotkin oli jo sovittu ajat sitten, tämä oli aiheuttaa harmaita hiuksia. Päällekkäisyyksiä nimittäin oli.

En todellakaan halunnut joutua käymään kurssia aiemman vuosikurssin kanssa ensi syksynä. Huhtikuussa aion nimittäin valmistua. Jouduin siis säätämään. 

osastonhoitajamme oli erittäin ymmärtäväinen, eikä ollut moksiskaan työvuoron vaihtotoiveistani. Kollegatkin auttoivat ja vaihtoivat vuoroja kanssani, ja lopulta tulos oli se, että jouduin olemaan tuolta pakollista läsnäoloa vaativalta kurssilta pois vain parina iltapäivänä.  Ne joudun luultavimmin korvaamaan englanninkielisen opiskelijaryhmän kanssa syksymmällä, mutta se ei vaadi suurta panostusta itseltäni.

Tunsin suurta helpotusta, koska tämäkin asia meni paremmin kuin kuvittelin. Koulun alkuun tuli tosin yhdeksän päivää putkeen töitä, koulua tai koulua ja töitä. Tämäkin pätkä sujui hyvissä voimissa ja paremmin kuin uskalsin toivoa. Tämä toinen viikko onkin ollut aikataulullisesti helpompi. Kahden vapaapäivän jälkeen oli ihana lähteä uuteen viikkoon. 

Koulun alku toi mukanaan myös kadonneen motivaation, onhan ensihoitaja AMK:ksi valmistumisen loppuspurtti oikeasti alkanut.

Tekemistä tosin riittää: syyskuun lopussa on yksi iso tentti tulossa, johon saan reippaasti kerrata muun muassa anatomiaa ja elimistön toimintaa.

Lokakuun alussa koittaa ensimmäistä kertaa ensihoidon valtakunnallinen tentti, josta toivon pääseväni nyt syksyllä läpi. Näin viimeisten talvikuukausien aikana olisi yksi asia vähemmän tehtäväksi.

Opinnäytetyö on vielä melko hajanainen, mutta ei huolta, kunhan se on kokonaisuudessaan valmistunut ennen kuin painan Arcadan oven viimeistä kertaa kiinni.

Syksy menee pitkälti myös työharjoittelussa, johon onnistuin saamaan palkallisen sijaisuuden, voitteko kuvitella! Se tuntuu itsestäni kahdeksan pitkän ja palkattoman työharjoittelun jälkeen lottovoitolta.

Vaikka olen ollut koko kesän töissä, fiilis on hyvä. Tekeminen ja palautuminen ovat balanssissa. Jaksan taas urheilla, motivaatio on palannut ja olen joka aamu herätessäni intoa täynnä.

Täytyy sanoa, että meininki on eri kuin kolmantena opiskeluvuotena, kun olin välillä niin kuormittunut, että usko ja toivokin olivat kadota. Toki olen tehnyt paljon asioita paremman fiiliksen ja jaksamisen eteen. Myös arkiset käytännön asiat, kuten elämiskulut ja koti, ovat muuttuneet niin, ettei jatkuvasti tarvitse stressata toimeentulosta. 

Opiskelu aikuisena on ollut aikamoista aallokkoa, kuten elämä itsessäänkin. Kaikesta on silti selvitty ja nyt ollaan tässä. Ja tämä hetkihän on aina meidän – elämämme tärkein hetki, koska muuta meillä ei ole. Emme voi todellakaan päättää elämässä kaikesta eikä elämän kulkua voi koskaan täysin kontrolloida, mutta välillä leijailemme täällä höyhenen lailla. Ja onneksi on paljon asioita, joihin voimme vaikuttaa. 

Mahtavaa syyskuun alkua meille kaikille! Ja tsemppiä erityisesti syksyn uusille opiskelijoille.

Terkuin Jenny