Missä kulkevat hoitajakollegan tukemisen rajat?

Olipa kyse yksityiselämän haasteesta tai työssä koetusta vastoinkäymisestä, huonot uutiset ovat joskus osa jokaisen hoitajan elämää. Hoitajakollegoiden ei ole silloin aina helppoa tasapainoilla tuen antamisen ja yksityisyyden kunnioittamisen välillä. Mietin kieltämättä aika paljon tätä rajanvetoa toimiessani sairaanhoitajana.

Oman sairauden kohtaaminen, läheisen menettäminen tai kasautuvat talousvaikeudet voivat heijastua hoitajan työhyvinvointiin. Hoitajien väliset siteet ovat usein vahvoja, ja kollegat voivat tarjota tiukassa paikassa arvokasta tukea ja ymmärrystä. Tällä on erityisen vahva painoarvo työympäristössä, jossa kohdataan yksinomaan haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä.

Itselläni on näihin tilanteisiin muutama nyrkkisääntö. Koen tärkeänä tarjota apua ja olla työajalla läsnä, kun kollegani elämässä myrskyää. Kysyn rohkeasti vointia ja kuuntelen hetken keskittyneesti. En kuitenkaan toimi työkaverini terapeuttina. Rohkaisen häntä olemaan yhteydessä ajoissa työterveyshuoltoon ja esihenkilöön, jottei toivottomuus ehdi rikkoa hänen mieltään.

Aina empatian tarjoaminen ei vaadi sanoja vaan pieniä arkisia tekoja työnteon lomassa. Voin tarjota kupin kahvia ja istua tauolla hiljaa työkaverini vieressä. En utele tai painosta vaan olen läsnä. Kunnioitan työkaverini tarvetta avautua ja toisaalta pitää kiinni yksityisyytensä rajoista työpaikalla. 

Kieltämättä pidän huonoja uutisia kuullutta työkaveria vähän enemmän silmällä ollessani hänen kanssaan samoissa työvuoroissa. Olen valmis kantamaan hetkittäin enemmän vastuuta potilaiden hoidosta, jos se helpottaa hänen työtaakkaansa ja oloaan. Tiedän kokemuksesta, miten vaikeaa henkilökohtaisen kriisin keskellä on välillä kyetä keskittymään tarkkuutta vaativaan hoitotyöhön.

Pyrin tarjoamaan työkaverilleni turvallisuuden tunnetta siten, että hänen ei tarvitse huolehtia suhtautumiseni muuttumisesta tai työarjen sujumisesta. Monelle tuttu arkinen työrytmi tuo sekavaan elämäntilanteeseen kaivattua helpotusta ja auttaa hetkeksi irtautumaan ahdistavasta elämäntilanteesta.

Vaikka huumori on taitolaji, uskon sen ahdistusta helpottavaan voimaan. Hoitajien välinen vitsailu voi olla ainoa hetki, jolloin kollegani nauraa vapautuneesti kotona itkemisen sijasta. Mutta. Ymmärrän hyvin senkin, ettei leikinlasku maita sille, joka suorittaa työvuoroaan kuin sydän revittynä irti rinnasta. 

Hoitotyö voi parhaimmillaan palauttaa kriisin keskelle turvallisuuden tunnetta, mutta pahimmillaan viedä loputkin voimat. Hyvä kollegiaalisuus ei tarkoita hoitotyössä ihmetekoja, vaan tuiki tavallisten tunnetaitojen käyttämistä ja toisen inhimillistä kohtelua työpaikalla. Ei sen enempää tai vähempää. 

Mitkä ovat sinun viisaat vinkkisi hoitajakollegasi tukemiseen?

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.