Miltä tuntuu aloittaa kolmannessa harjoittelupaikassa kolmen kuukauden sisään? Siltä kuin olisi vaihtanut työpaikkaa kolme kertaa syksyssä

Arvatkaa, miltä tuntuu mennä kolmanteen työharjoitteluun kolmen kuukauden sisään? Siltä, että olisi vaihtanut työpaikkaa kolmannen kerran samana syksynä.

Taas on yksi työharjoittelu taputeltu, paljon uutta opittu, vanhaa kerrattu ja vain viikon paussin jälkeen siirrytty syksyn viimeiseen harjoitteluun. Ensihoitajaopintoihin on mahtunut jo perushoidon työharjoittelu, sisätautien harjoittelu sekä potilaan ohjaus -harjoittelu. Nyt olen aloittanut kirurgisen hoidon työharjoittelun, jonka teen Helsingissä Meilahden tornissa. Toiveissani on päästä ainakin hoitamaan erilaisia haavoja ja lisäämään osaamistani erityyppisiin leikkauksiin menevistä ja sellaisesta saapuvista potilaista ja heidän hoidostaan. 

Jokainen alku uudessa paikassa on tuntunut siltä kuin olisin aloittanut uudessa työssä. Uudessa paikassa aloittaminen on ihanaa ja mielenkiintoista, mutta samalla myös kuormittavaa. Ensin sitä on ihan pihalla, eikä ensimmäisen päivän aikana meinaa löytää hoitovälinevarastoon, kahvihuoneeseen eikä pukuhuoneeseen. Ei tiedä, missä ruiskut, neulat ja tippaletkut ovat. Lääkkeetkin ovat joka paikassa erilaisessa järjestyksessä ja toisissa paikoissa älylääkekaapissa. 

Kuitenkin huomaan oman kehitykseni nopeutuneen. Kerta kerralta uusien paikkojen, uusien ihmisten ja erilaisten työskentelytapojen omaksuminen ainakin tuntuu muuttuvan vaivattomammaksi ja myös oman osaamisen lisääntymisen huomaa. Potilaathan vaihtuvat joka puolella, joten heidän vaihtuvuutensa ei kuormita. Mutta kestää tovin, että solahtaa taas uuteen työyhteisöön ja osaa lukea ja tunnistaa kunkin työyhteisön erityispiirteitä. 

hienointa on oivaltaa, että tietää asioita ja suoriutuu tehtävistä, joita vuosi sitten koulun ensimmäisten kuukausien aikana ei tullut edes ajatelleeksi. Tuoreessa muistissa on ensimmäinen hoitoalan työharjoittelu, joka oli aika tarkkaan vuosi sitten. Olin niin poikki, etten neljään ensimmäiseen päivään jaksanut edes avata Instagramia. 

Tänä syksynä väsymys ei ole enää ollut yhtä kokonaisvaltaista. Ensimmäisessä työharjoittelussa KAIKKI oli uutta alanvaihtajalle. Nyt osaan jo paljon enemmän, hallitsen perushoitoa, tunnen lääkkeitä ja niiden tarkoituksia, olen onnistunut kanyloinnissa ja virtsakatetrin laitossa. Apotti ja Rover eivät ole enää niin hepreaa kuin ensimmäisellä käyttökerralla kesätöissä kotihoidossa.

Jotkut työtehtävät ovat mieleisempiä kuin toiset: tykkään laimentaa ja letkuttaa iv-lääkkeitä, ottaa EKG:n sekä ohjata ja kannustaa potilaita. Totta kai myös imen kaiken uuden tiedon, minkä vain voin, ja teen muistiinpanoja pikku vihkooni.

Tällä viikolla aloitin uudentyyppisessä monialaisessa oppimisyksikössä, josta tulen varmasti kirjoittamaan lisää. On aivan uutta itsellenikin, että meitä opiskelijoita on samoina viikkoina paikalla jopa yli parikymmentä, toki kolmeen vuoroon ja vapaapäiville jakautuneena. Tähän asti olen ollut joko työharjoitteluni ainoa opiskelija tai korkeintaan meitä ammattikorkeakouluopiskelijoita on ollut kaksi paikalla samoina viikkoina.

Uudet kokemukset ovat aina virkistäviä, ja huomaan jo kahden perehdytyspäivän jälkeen pitäväni siitä, että paikalla on sairaanhoitajaopiskelijoita neljästä eri koulusta. On mielenkiintoista vertailla opetussuunnitelmia ja esimerkiksi työharjoittelujen järjestystä ja kestoa, koska eroavaisuuksia on. 

Tsemppiä kaikille työharjoittelun syksyllä aloittaneille tai pian aloittaville! Ja teille ensimmäiseen työharjoitteluun meneville: olkaa uteliaita, kiinnostuneita ja oma itsenne, niin hyvin menee!

Terkuin Jenny