Sairaanhoitajana olen eettisesti sitoutunut suojelemaan ihmiselämää ja edistämään potilaan yksilöllistä hyvää oloa. Miten se on enää mahdollista?
Kokemusta arvokkaan hoitotyön kurjistamisesta ja halpuuttamisesta on vaikea jakaa päättäjille. On eri asia istua työkseen viivaamassa yli numeroita budjettilaskelmasta kuin katsoa joka ikinen työpäivä hätäisiä ja kärsiviä ihmisiä syvälle silmiin.
viime aikojen huolenaiheitani ovat olleet aiemmin säädetyn henkilöstömitoituksen peruminen hoivapalveluissa ja yöpäivystysten vähentäminen.
Minusta on selvää, että yöpäivystysten vähentäminen johtaa helposti hoitojonoihin, päiväaikaisten terveyspalveluiden ruuhkautumiseen ja potilasturvallisuuden vaarantumiseen. Työntekijät kuormittuvat entisestään ja lyhytnäköisesti tehdyt säästöpäätökset aiheuttavat pitkällä aikavälillä vain lisäkuluja.
Surullisia esimerkkejä säästöpäätöksistä ja laiminlyönneistä sote-alan historiassa riittää. Tällaista tarinaa kertovat muun muassa muutaman vuoden takaisen hoivakriisin valvontamateriaalit ja 90-luvun laman lapsia koskeva laaja rekisteritutkimus. Säästöpäätökset olivat epäinhimillisiä ja seuraukset pöyristyttäviä. Epäselväksi jäi, säästettiinkö lopulta yhtään mitään.
Olisi tärkeää ymmärtää, etteivät julkiset terveyspalvelut ole pelkkä taloudellinen kuluerä, vaan moottori, jolla yhteiskunta toimii. Kansanterveyden tila kun vaikuttaa sekä välittömästi että välillisesti kansantalouteen. Panostukset soteen eivät ole pelkkiä investointeja ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Ne ovat myös investointeja muun muassa yhteiskunnan huoltovarmuuteen, turvallisuuteen, työstä ja arjesta selviytymiseen ja nuorten tulevaisuuteen.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
