Edellä mainittu ei ole vain miesoletettujen oma ajatus, vaan myös ympäristön odotukset voivat vaikuttaa käsityksiin. Miesten, jotka valitsevat hoitoalan, täytyy edelleen ylittää ennakkoluuloja. Ajatellaan, ettei mies sovellu tekemään naisten töitä, hän on automaattisesti homo tai hänen kykynsä eivät riittäneet parempaan työhön, kuten työskentelemään vaikkapa insinöörinä tai lääkärinä.
Koulutusvalinnat heijastavat yhteiskunnallisia rakenteita. Kun hoitoalan koulutuksissa ja työpaikoilla on pääasiassa naisia, muut eivät välttämättä näe itseään hoitajina. Jos miehet eivät näe useiden kaltaistensa menestyvän ja viihtyvän hoitoalalla, he harvoin edes harkitse sitä yhtenä uravaihtoehdoistaan.
Hoitoalan palkkaus ja työolosuhteet voivat olla myös merkittävä tekijä. Vaikka hoitotyö on arvokasta ja tärkeää, palkkataso ei houkuttele niitä, jotka tavoittelevat korkeampaa ansiotasoa vaativasta työstä. Työolosuhteet, kuten vuorotyö ja fyysinen ja psyykkinen kuormitus, muodostuvat esteeksi, jos niistä maksettavat haittalisät eivät ole riittävän korkeat.
Tarvitsemme enemmän kampanjoita, jotka murentavat sukupuolistereotypioita ja esittelevät hoitoalaa houkuttelevana vaihtoehtona kaikille työnhakijoille. Tämä voi naisvaltaisella alalla tarkoittaa esimerkiksi miehille suunnattuja rekrytointitapahtumia ja -kampanjoita, jotka johtavat hoitotyön koulutus- ja uravalintaan.
Tasa-arvon toteutuminen ei siis ole automaattisesti tuonut miehiä hoitoalalle. Tällä hetkellä tasa-arvo näyttäisi merkitsevän yhtäläisiä mahdollisuuksia ja oikeuksia kaikille sukupuolesta riippumatta, ei tasapainoista sukupuolijakaumaa hoitoalalla. Onko sitä syytä siis edes tavoitella?
Toki huutavassa hoitajapulassa olisi tarpeen pureutua yhä syvemmälle niihin juurisyihin, mikseivät miesoletetut ole rynnänneet pelastamaan pula-ajan hoitoalaa. Sitten on ratkaistava syyt, jos tavoitteenamme on saada lisää hoitajia alalle.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.