En voinut olla illalla miettimättä, missä olisin tällä hetkellä, jos minun olisi ollut mahdollista vain opiskella eikä samalla olisi tarvinnut huolehtia ja stressata toimeentulosta, perheasioista, yrittäjyydestä ja palkkatöistä, taistella työharjoittelupaikoista.
Ehkä en istuisi eronneena naisena pienen kantakaupungissa sijaitsevan vuokrakaksioni futon-sohvalla ilman sormuksia?
Onneksi ymmärrän, ettei jossittelu kannata. Voimakkaatkin tunteet käyn nopeasti läpi, nostan leuan pystyyn ja katson eteenpäin.
Yksi supervoimistani (missä ja milloin tahansa nukkumisen lisäksi) on se, että stressikierrosten mennessä liiallisiksi hajoan hetkellisesti palasiksi, mutta sitten nousen taas ylös ja kasaan nopeasti itseni, kunhan vain olen saanut romahtaa rauhassa.
Onneksi myös ex-puolisollani ja minulla on loistavat välit ja voimme saatella yläkouluikäisen lapsemme aikuiseksi täydessä yhteistyössä ja -ymmärryksessä.
Viimeinen kurssi opinnoissamme – operativt ledarskap och organisatoriska gränsytor – jonka suoritin ollessani 100-prosenttisesti töissä, tuli tarpeeseen. Se viimeistään sai silmäni aukeamaan ja käytännön ongelmien alle hukkuneen opiskelumotivaationi palaamaan. Se sai minut muistamaan, miksi lähdin tavoittelemaan aikuisena perheellisenä ja hyvin toimeentulevana ihmisenä uutta ammattia. Halusin saada tehdä jotain merkittävämpää ihmisten mutta myös yhteiskuntamme hyväksi.
En ole koskaan ollut ihminen, joka ”käy töissä vain rahan takia”. Ilman intohimoa tekemääni kohtaan en koe merkityksellisyyden tunnetta, joka taas saa minut heräämään uuteen päivään innostuneena ja kokemaan kiitollisuutta ihan vain olemassaolostani.
Viimeisetkin kouluasiat voisivat olla paketissa jo nyt, mutta koska vastoinkäymiset, rahastressi ja jaksamisongelmat, suorittamista vielä valitettavasti riittää. Vitala organ -uusintatentti on kahden viikon päästä, ensihoidon valtakunnallinen tentti toukokuun alussa ja opinnäytetyö on naputeltu kasaan lähiviikkoina.
Varmistaakseni, että saan hommat pakettiin määräajassa, tein muutoksia arkeeni. Lakkasin roikkumasta Instagramissa ja suljin IG-tarinoideni kommentit, koska kaikki töiden ulkopuolinen aika pitää käyttää nyt viisaasti joko opiskeluun tai hyvinvoinnistani huolehtimiseen.
Onneksi en aloita mitään alusta, vaan kertaan sitä, mitä olen näinä neljänä vuotena saanut oppia – ja työt tukevat oppimistani.
En kadu vieläkään mitään, vaikka opinnot laittoivat käytännössä lähes kaiken arjessani uusiksi ja olivat vaikuttaa terveyteeni. Pahimpina hetkinä nimittäin pelkäsin, että stressi tappaa minut ja masennun uudestaan – yli 10 hyvän vuoden jälkeen.
En ole enää millään tasolla se sama ihminen, joka aloitti opinnot neljä vuotta sitten. Itsekäs tavoitteeni opiskella aikuisena täysin uusi ammatti oli lähes liian kallis unelma, josta kärsin paitsi minä itse, myös läheiseni. Mutta jonka loppumetreillä, juuri nyt tässä hetkessä, olen hyvin onnellinen ja ajattelen, että se oli parasta, mitä aikuisena naisena saatoin itselleni tarjota.
Pitäkää peukkuja, että loppurutistus menee maaliin! Ihanaa kevättä meille kaikille,
Jenny
