”Liian kummallisia, liian pelottavia, liian kaikkea” – vakavista mielenterveysongelmista kärsivät jäävät usein yksin

Mielenterveysongelmat eivät näy välttämättä päällepäin. Sitä muistetaan nykyään korostaa miltei jokaisen mielenterveysaiheisen uutisoinnin yhteydessä. Totta se onkin, monissa lievissä tai keskivaikeissa psyykkisissä sairauksissa tai oireissa.

Moni myös pitää kulisseja pystyssä viimeisillä voimillaan. Se ei ole terveellistä, mutta tiettyyn rajaan asti se voi olla tarpeellista arkielämästä selviytymiseksi. Ennen kaikkea se auttaa ylläpitämään sosiaalisia suhteita, sillä halusimme tai emme, ihmisluonto pyrkii karsastamaan räikeää erilaisuutta.

On olemassa iso joukko vakavista psykiatrisista sairauksista kärsiviä, jotka eivät kykene larppaamaan Maija tai Matti Meikäläistä, vaikka kuinka haluaisivat. Heidän sairautensa näkyvät, kuuluvat, tuntuvat – jopa haisevat ja maistuvat. Erilaiset viilto- ja polttojäljet, keskustelut ääniharhojen kanssa, itsepuolustukseksi tarkoitetut aggressiiviset purkaukset, hoitamaton henkilökohtainen hygienia ja jääkaappiin mädäntyneet ruuat ovat pintapuolisia esimerkkejä sairauksien vaikutuksista käyttäytymiseen ja arkeen.

Hoitosuhteen ei tarvitse kestää aina edes kovin pitkään ollakseen asiakkaalle arvaamattoman merkittävä.

Monien mielestä nämä ihmiset ovat ilmeisesti liian kummallisia, liian pelottavia, liian kaikkea. Heidät on helppo sivuuttaa ajattelemalla, että kyllä yhteiskunta pitää heistä huolen. Silloin unohtuu, että yhteiskunta olemme me, me kansalaiset. Meidän suhtautumisellamme on merkitystä niin sosiaali- ja terveysalan työrooleissamme kuin yksityishenkilöinäkin.

Työssäni olen huomannut, että monet skitsofreniaa sairastavat ovat usein todella yksinäisiä varsinkin ikääntyessään. Kun omat vanhemmat kuolevat, heille ei jää jäljelle ehkä yhtäkään läheistä. Silloin vuosikausia kestänyt omahoitajasuhde voi yhtäkkiä olla vakain ja pitkäaikaisin ihmissuhde.

Hoitosuhteen ei tarvitse kestää aina edes kovin pitkään ollakseen asiakkaalle arvaamattoman merkittävä. Noin vuosi erään asiakassuhteen alkamisen jälkeen minuun otettiin yhteyttä muualta terveyspalveluista, koska asiakkaani oli ilmoittanut minut ensisijaiseksi yhteyshenkilökseen. Se tuntui samaan aikaan surulliselta ja sympaattiselta.

Olen sitoutunut työpaikkaani ja asiakkaisiini, mutta murehdin silti jo valmiiksi, kenelle tehtävä siirtyy, jos joskus vielä innostun uusille urille.

Emmi Suomalainen on sairaanhoitaja ja sanataiteen opiskelija, jota kiinnostavat ihmisyyden mysteerit. Siksi hän pysähtyy mielellään asiakkaidensa tarinoiden äärelle.